maanantai 28. elokuuta 2023

Uudet aakkostaulut

Harjoittelimme oppilaiden kanssa vokaaleja sekä konsonantteja ja tein sitä varten heille aakkostaulut, joissa on vierekkäin iso ja pieni kirjain. Kirjaimista vokaalit kirjoitin värillisenä (kuusi vaihtoehtoa), kun taas konsonantit kirjoitin mustalla. Käytin aakkostaulujen tekemiseen Alku-fonttia.


Tulostin kaikille aakkostaulut heidän haluamillaan väreillä niin, että taulut tulivat puolikkaan A4:n kokoisiksi. Oppilaat leikkasivat aakkostaulut kehyksien reunoja pitkin ja saivat sen jälkeen hetken väritellä kehyksiä. Kehyksien värittämisen jälkeen teimme vihkoon vokaaleihin ja konsonantteihin liittyviä tehtäviä. 

Tehtävien tekemisen jälkeen kaikki liimasivat omat aakkostaulunsa tehtävävihkonsa taakse (muovikansien alle suojaan). Siellä ne ovat hyvässä tallessa ja käytettävissä esimerkiksi kotitehtäviä tehdessä. Aakkostaulusta voi vokaalien ja konsonanttien lisäksi tarkistaa kirjainmuotoja.


Tein aakkostauluista lisäksi versiot, joissa on vain isot kirjaimet tai vain pienet kirjaimet (kaikissa samoissa värivaihtoehdoissa).


Tekemäni uudet aakkostaulut voit tulostaa käyttöösi tästä.

tiistai 8. elokuuta 2023

Tervetuloa kouluun

Löysin Paper Trail Design -sivustolta hauskat ilmaiseksi tulostettavat kynäkirjaimet, joiden avulla voi tehdä luokan taululle esimerkiksi Tervetuloa-lippunarun. Tulostin sanaan tarvittavat kirjaimet ja leikkasin sekä laminoin ne. En tehnyt kirjaimista tällä kertaa lippunarua vaan kiinnitin ne tauluun sinitarralla, jotta niitä voi käyttää vielä jossakin muussa tarkoituksessa. 


Lisäksi löysin Mandy's Party Printables -sivustolta hauskat ilmaiseksi tulostettavat kynäkortit, joihin sai (tiedoston tallentamisen jälkeen) kirjoitettua oppilaiden nimet. Tulostin muokkaamani kynät, leikkasin ja laminoin ne. Kiinnitin ne liitutaululle odottamaan oppilaita siihen järjestykseen, jossa he pulpeteilla tulevat istumaan koulun alettua. 


Lisäksi aion tehdä oppilaiden kanssa kynäteemaan sopivat naulakkonimilaput ja sitä varten teinkin jo oman koeaskartelun. Askarteluohjeet sekä kaavat löytyvät Askartelijan idealaari -blogista.

Ihanaa alkavaa kouluvuotta! 

tiistai 30. toukokuuta 2023

Kesäjäätelötyö ja kesäjäätelökortit

Teimme oppilaiden kanssa kesäjäätelöt, joissa tuotiin värein esille kolme parasta asiaa kesässä. Jokaisen oppilaan piti ensiksi miettiä kolme asiaa, jotka ovat omasta mielestä parasta kesässä ja kirjoittaa ne pienelle paperille. Tämän jälkeen jokaiselle asialle piti miettiä väri, joka kyseisestä asiasta tulee mieleen.

Mietittyjen värien avulla jokainen oppilas teki itselleen kesäjäätelön. Tarkemman ohjeen jäätelön tekemiseen sekä siihen liittyvät kaavat löydät Askartelijan idealaari -blogin puolelta Kesäjäätelö-postauksesta.

Työn taakse oppilaat kirjoittivat vielä jokaisen jäätelöpallon edustaman asian ja vohvelin kohdalle tekstin kolme parasta asiaa kesässä. Lisäsimme taakse vielä päiväyksen, jotta joskus myöhemmin työtä katsoessa muistaa, milloin nämä asiat olivat parasta kesässä. Tämän osan työstä olisi voinut hyvin tehdä myös tietokoneella ja kirjoittaa kirjoitelman muotoon. Valmiin kirjoitelman olisi voinut tulostaa ja liimata kesäjäätelötyön taakse.

Tein samalla idealla oppilaille kortit, jotka annan heille todistuksien kanssa lauantaina. Tein kortteihin kuitenkin vain yhden jäätelöpallon, jotta kortista tuli järkevän kokoinen eikä työtä ollut liian paljon.


Ihanaa ja rentouttavaa jäätelökesää kaikille! Palataan taas elokuussa blogin pariin!

maanantai 8. toukokuuta 2023

Kymmenjärjestelmäalusta ykkösille, kymmenille, sadoille ja tuhansille

Syksyllä tein oppilailleni kymmenjärjestelmän harjoittelemiseen alustat, jossa oli mukana ykköset ja kymmenet. Niiden avulla päästiin harjoittelemaan konkreettisesti lukujen muodostamista niin kymmenjärjestelmävälineillä kuin numerokorteilla sekä laskujen laskemista välineiden avulla. Nyt keväällä oli aiheellista kasvattaa alustoja ulottumaan satoihin ja tuhansiin.

Uusien A3-kokoiselle paperille tulostettujen alustojen kanssa pääsimme harjoittelemaan ensin lukujen muodostamista numerokorttien sekä ykköskuutioden, kymppisauvojen ja satalaattojen kanssa.

Tein tästäkin alustasta kaksi eri versiota ja tulostin ne A3-kokoiselle paperille kaksipuolisena. Näin alustan toisella puolella oli katkoviivallinen versio ja toisella puolella ilman katkoviivaa oleva versio. Katkoviivallista puolta voi käyttää esimerkiksi yhteenlaskun havainnollistamiseen.

Tulostin saman alustan myös puolikkaalle A4-kokoiselle paperille, sillä näin työkaverini pelaavan oppilaidensa kanssa luvunmuodostuspeliä numerokorteilla. Laminoitu alusta kävi kivasti pelin pohjaksi. Peliin tarvittiin lisäksi numerokortit, joista ensin nostettiin parin kanssa kolme korttia.


Korttien nostamisen jälkeen ne piti järjestää alustalle niin, että niistä muodostui luku, joka oli mahdollisimman lähellä viittäsataa. Samaa peliä voisi pelata niin, että korteista muodostetaan mahdollisimman suuri luku.


Tein myös alustan, jossa on mukana tuhannet ja tulostin senkin A3-kokoiselle paperille kaksipuolisena. Katkoviivallisen puolen kanssa oli mukava katsoa, mitä tapahtuu, kun lukuun 999 lisätään yksi.


Katkoviivattoman puolen kanssa voi harjoitella hahmottamaan esimerkiksi yli tuhannen meneviä lukuja.


Tekemäni kymmenjärjestelmäalustat satoihin saakka voit tulostaa tästä ja tuhansiin saakka tästä.


maanantai 24. huhtikuuta 2023

Tuhatruudukko

Kakkosluokkalaisteni matematiikan kirjassa käsiteltiin tuhatruudukkoa ja halusin siihen liittyen vielä muutaman lisätehtävän oppilailleni, jotta tuhatruudukon hahmottaminen vahvistuisi. Olemme tehneet oppilaideni kanssa paljon satataulukkotehtäviä ja sen avulla he ovat saaneet samalla hyvän pohjan myös tuhatruudukon hahmottamiseen. Tekemieni tuhatruudukkotehtävien avulla pääsemme hauskalla tavalla vielä vähän vahvistamaan tuhatruudukon hahmottamista. 

Tein monta tuhatruudukkopohjaa, joissa osa luvuista oli kirjoitettu ruudukkoon eri tavoin. Näistä oppilaat saavat valita haluamansa ja täyttää sitten puuttuvat luvut tyhjiin ruutuihin.

Yhden ruudukon säilytin tehtävää varten, jossa oppilaat saavat taulukon lisäksi kymmenen pientä tarraa, jotka he laittavat haluamiinsa tyhjiin ruutuihin (tarrojen sijaan ruutuihin voi piirtää  pienet kuviot ja värittää ne halutessaan). Tarroitetut tuhatruudukot vaihdetaan parin kanssa ja pari kirjoittaa vihkoonsa tarrojen alla olevat luvut. 

Oppilaiden tarroittamia tuhatruudukoita voi vaihdella vielä muidenkin kuin oman parin kanssa. Tehtävän voi tehdä myös niin, että opettajalla on yksi valmis ruudukko tarroineen ja kaikki miettivät näin samat luvut vihkoonsa.

Tein lisäksi tehtävän, jossa valmiita ruudukkopalasia täydennetään ensin oikeilla luvuilla. Täydentämisessä voi tarvittaessa käyttää apuna omaa tuhatruudukkoa.

 Tämän jälkeen palaset liimataan oman tuhatruudukon oikeisiin kohtiin. 

Tekemäni tuhatruudukot ja tuhatruudukkotehtävät voit tulostaa käyttöösi tästä.


lauantai 1. huhtikuuta 2023

Pääsiäistarina pääsiäismunien avulla

Tein Freedissä (vaati kirjautumisen) Freeed-editorin valmista pääsiäismunapohjaa muokkaamalla pääsiäistarinan kirjoittamisen avuksi pääsiäismunat, joissa neljä eri väriä antavat vaihtoehdot tarinan päähenkilölle, tapahtumapaikalle, tarinassa mukana olevalle esineelle sekä tarinan alulle. Leikkasin pääsiäismunat ja liimasin ne pääsiäismunan kanssa samanväriselle paperille. Tämän jälkeen vielä laminoin ne.

Pääsiäismunia voi käyttää kirjoittamisen apuna esimerkiksi niin, että ne kääntää nurinpäin ja jokainen oppilas saa käydä kääntämässä itselleen pääsiäismunista haluamansa asiat. Oppilas voi kääntää itselleen esimerkiksi sinisistä munista vain päähenkilön tarinalleen tai vaihtoehtoisesti muutamasta tai vaikka kaikista munista itselleen apua tarinan kirjoittamiseen.


Vaihtoehtona kääntämiselle voi olla se, että pääsiäismunat kiinnitetään taululle tekstipuoli näkyville. Näin ne oppilaat, jotka eivät välitä sattuman vaikuttavan tarinansa muodostumiseen, saavat tehdä valinnan itse haluamistaan asioista.

Käyttää oppilaiden kanssa kumpaa tahansa tapaa tai molempia tapoja, taululle on hyvä kirjoittaa pääsiäismunien värien tarkoitus (sininen - päähenkilö, punainen - tapahtumapaikka, vihreä - esine, keltainen - tarinan alku). Tällöin oppilaan on helpompi valita asiat, jotka hän haluaa pääsiäismunista tarinaansa varten ottaa.

Tekemäni monisteen voit tulostaa Freedissä esimerkiksi profiilini kautta.


torstai 23. maaliskuuta 2023

Laskutalo kerto- ja jakolaskuille

Kakkosten matematiikan kirjassa käsiteltiin kerto- ja jakolaskun yhteyttä mielestäni hieman liian vähän. Tämän takia päätin muokata yhteen- ja vähennyslaskuun tekemäni laskutalon kerto- ja jakolaskun yhteyden harjoittelemista varten. 

Vaikka laskutoimenpiteet vaihtuvat, pysyy laskutalon ajatus samana. Oppilaat saavat  hakea numeroliuskan, jossa on kolme lukua. Näistä suurin kirjoitetaan laskutalon katon ylimmäiseen ympyrään ja kaksi muuta alimmaisiin ympyröihin. Katon luvuilla kirjoitetaan taloon ensin kaksi kertolaskua ja tämän jälkeen kaksi jakolaskua.

Tulostin tälläkin kertaa laskutalot oppilaille niin, että niitä mahtui A4-kokoiselle paperille neljä ja tein monisteista kaksipuolisia. Näin oppilaat saivat hakea itselleen pienen laskutalolapun, jonka molemmille puolille he saivat tehdä laskutalotehtävät laminoitujen numeroliuskojen avulla. 

Tehtävää oli helppo lähteä tekemään, koska laskutalon idea oli oppilaille jo tuttu ja oppilaat hakivat innoissaan aina uutta numeroliuskaa, kun olin ehtinyt tarkistaa edellisen valmiin laskutalon.

Tiedostossa on laskutalon ohjeiden, laskutalon ja numeroliuskojen lisäksi tyhjiä liuskoja, joihin voi kirjoittaa haluamiaan numeroita kerto- sekä jakolaskujen harjoittelemista varten. Nämä tyhjät liuskat voi myös laminoida, jolloin niihin voi kirjoittaa itse aina uudestaan haluamiaan numeroita. Tehtävän voi hyvin antaa myös oppilaille, jolloin he saavat pohtia jo ennen laskutalojen täyttämistä sopivia laskuperheitä tehtävää ajatellen.

Kerto- ja jakolaskuille tarkoitetun laskutalon voit tulostaa käyttöösi tästä.


torstai 9. maaliskuuta 2023

Kertotaulukortit (3 ja 4)

Hiihtoloman jälkeen aloitimme oppilaiden kanssa harjoittelemaan kolmen ja neljän kertotauluja. Tein myös näitä kertotauluja varten yksinkertaiset kortit (niin kuin aiemmin syksyllä kertotauluille 2, 5 ja 10). Pelasimme oppilaiden kanssa taas yhteistä muistipeliä ja näin harjoittelimme yhdessä molempia uusia kertotauluja.

Tulostin kortit hieman paksummalle värilliselle askartelupaperille (jokaiselle kertotaululle on oma värinsä), leikkasin ja laminoin ne kestämään käyttöä vähän paremmin.


Näiden sekä aikaisempien kertotaulukorttien kanssa on helppo ja nopea harjoitella ja kerrata eri tavoin tähän mennessä opeteltuja kertotauluja.


Kolmen kertotaulukortit voit tulostaa käyttöösi tästä.

Neljän kertotaulukortit voit tulostaa käyttöösi tästä.


torstai 23. helmikuuta 2023

Ruutuväritysemojit

Kakkosluokan lukukirjassa oli sivu emojeista ja aiheesta innostuneena päätin tehdä muutaman ruutuväritystehtävän emojeista. Ruutuväritystehtävät ovat jo tuttuja omille oppilailleni ja he olivat taas aivan innoissaan, kun jaoin heille tutut tyhjät satataulukkomonisteet.

Jokainen oppilas sai päättää tällä kertaa kirjoittaako ruudukkoon lainkaan numeroita vai kirjoittaako vain vasemman ja oikean reunan numerot vai lisääko vielä keskelle viiteen päättyvät numerot. Tämän jälkeen jokainen lähti värityshommiin ohjeiden mukaan eikä kukaan onneksi ihan heti arvannut, mikä ensimmäisestä kuviosta tulee.

Nopeita ruudukon värittäjiä varten tein vielä muutaman lisäruutuväritystehtävän ja näin väritettäviä emojeita tuli kaikkiaan neljä erilaista.

Voit tulostaa kaikki tekemäni ruutuväritysemojit käyttöösi alla olevista linkeistä.

Punastunut hymy

Rakastunut hymy

Itkunauru

Itku


keskiviikko 1. helmikuuta 2023

Ystävänpäiväkirjasia

Olen tämän vuoden aikana etsiskellyt netistä pieniä ilmaiseksi tulostettavia kirjasia kakkosten englannin tunneille teemoittain. Tällä kertaa koitin etsiä ystävänpäivään liittyviä kirjasia ja löysinkin muutamia hauskoja Teachers Pay Teachers -sivustolta (vaatii rekisteröitymisen). 

Kuvan ensimmäisessä kirjasessa lukee helppoja ystävänpäivän sanoihin liittyviä virkkeitä ja niihin liittyviä kuvia, joita oppilaat saavat väritellä. Lisäksi viimeiselle sivulle saa piirtää ja kirjoittaa itse asian, jota rakastaa.

Kuvan toisessa kirjasessa on sama ajatus kuin ensimmäisessä ja viimeiselle sivulle oppilas saa piirtää asian, jota hän rakastaa tehdä.

Kuvan kolmannessa kirjasessa sivuilla on sydämiä ja niiden alapuolella on kerrottu, millä värillä oppilaat voivat sydämet värittää. Tämä kirjanen on hyvä värien kertaamiseen.

Kuvan neljännessä kirjasessa on värilliset kuvat ja niihin liittyvät yksinkertaiset kysymys- sekä vastausvirkkeet. Sama kirjanen on tulostettavissa myös väritettävänä versiona.

Kuvan viidennessä kirjasessa on vain värilliset kuvat ja niihin liittyvät yksinkertaiset virkkeet ystävänpäivän sanoihin liittyen.

Tulostin ja nidoin kaikki kirjaset itselleni. Muokkasin muutamaa kirjaa hieman sivujärjestykseltä tai ottamalla mielestäni jonkin turhan sivun pois. Oppilaille ajattelin tulostaa toisen kirjoista, joissa on hieman väritettävää ja joiden loppuun saa itse piirtää oman sivun. Muita kirjasia voimme katsella yhdessä ensi viikon aikana ja muistella niiden avulla ystävänpäivään liittyviä sanoja.


tiistai 31. tammikuuta 2023

Runoilua Runebergin päivän kunniaksi

Seuraan Instagramissa kirjakateenpodcastia, jossa kaksi opettajaa kertoo ajatuksiaan sekä vinkkejään niin vanhemmille kuin alan ammattilaisille lasten lukemiseen liittyen. Heidän Instagram-sivulta löytyy paljon asiaa aiheeseen liittyen ja nyt kävin katsomassa myös heidän nettisivujaan, joista löytyy lisäksi muutama ilmaiseksi tulostettava luku- ja kirjoitustehtävä. 

Kokeilin itse jo  heidän Runebergin päivään liittyvää hauskaa runotehtävää, jossa noppaa heittämällä kirjoitetaan runo. Ajattelin tehdä tämän oppilaiden kanssa niin, että he saavat kirjoittaa runot omiin vihkoihinsa monisteen sijaan. Näin nopeimmat ehtivät tehdä vaikka muutaman runon halutessaan. Oman kokeiluni kanssa huomasin, että noppa pyörähtää helposti montaa kertaa samaan lukuun ja siksi ajattelin vielä ohjeistaa, että näin tapahtuessa saa tehdä uuden heiton.


Instagramin ja nettisivujen lisäksi YouTubesta löytyy heidän tekemä vanhempainiltaan tarkoitettu video, jonka näytimme viime syksynä kakkosluokkien yhteisessä vanhempainillassa. 


sunnuntai 29. tammikuuta 2023

Uudistettu laskutalo ja haastavampia tehtäviä

Kakkosten matematiikan kirjassa käsiteltiin hyvin nopeasti laskuperhettä. Siihen liittyviä tehtäviä oli kuitenkin kovin vähän ja tuntui, että asia jäi osalle oppilaille hieman epäselväksi. Niinpä otin viime keväänä tekemäni laskutalopohjan ja muokkasin sen fontin paremmin oppilaille sopivaksi. Tulostin uusia laskutaloja tällä kertaa ihan paperisiksi versioiksi niin, että yhdelle A4-kokoiselle paperille tuli neljä pientä taloa. Tein monisteista vielä kaksipuolisia ja leikkasin ne neljään osaan.

Lisäksi tein uusia valmiita tehtäviä, jotka sopivat paremmin kakkosluokkalaisille. Aloitimme oppilaiden kanssa harjoittelemisen tehtäväliuskoilla, joissa oli yksi puuttuva numero. Annoin ohjeeksi oppilaille, että liuskan ensimmäinen numero oli isoin numero ja se tulisi laittaa laskutalon katon ylimmäiseksi numeroksi. Toisen numeron sai laittaa jompaan kumpaan alempaan ruutuun ja kolmas numero piti laskea itse (esimerkiksi vähennyslaskun avulla). Näitä tehtäviä oli hieman eritasoisia ja oppilaat saivat aloittaa helpommista ja ottaa sitten muutaman haastavammankin ratkaistavakseen.


Tein lisäksi tehtäviä, joissa oli valmiiksi kaikki kolme numeroa. Osassa näistä oli isoin numero ensimmäisenä (niin kuin puuttuvan numeron liuskoissa) ja osassa numerot ovat sekaisin. Näissä tehtävissä ajatus on sama, isoin luku merkitään ylimmäksi ja kolmen annetun numeron kanssa tehdään valmiiksi kaikki laskutalon tehtävät.


Oppilaat tekivät näitä tehtäviä innoissaan ja niille, joille itse laskutalon rakentuminen oli jo selkeää, tuli tehtäviin haastetta puuttuvan numeron miettimisestä. Toisille riitti, että saimme tehtävän kanssa treenattua erityisesti laskutalon vähennyslaskujen merkitsemistä.

Uuden laskutalon sekä tehtäväliuskat voit tulostaa käyttöösi tästä.