lauantai 1. huhtikuuta 2023

Pääsiäistarina pääsiäismunien avulla

Tein Freedissä (vaati kirjautumisen) Freeed-editorin valmista pääsiäismunapohjaa muokkaamalla pääsiäistarinan kirjoittamisen avuksi pääsiäismunat, joissa neljä eri väriä antavat vaihtoehdot tarinan päähenkilölle, tapahtumapaikalle, tarinassa mukana olevalle esineelle sekä tarinan alulle. Leikkasin pääsiäismunat ja liimasin ne pääsiäismunan kanssa samanväriselle paperille. Tämän jälkeen vielä laminoin ne.

Pääsiäismunia voi käyttää kirjoittamisen apuna esimerkiksi niin, että ne kääntää nurinpäin ja jokainen oppilas saa käydä kääntämässä itselleen pääsiäismunista haluamansa asiat. Oppilas voi kääntää itselleen esimerkiksi sinisistä munista vain päähenkilön tarinalleen tai vaihtoehtoisesti muutamasta tai vaikka kaikista munista itselleen apua tarinan kirjoittamiseen.


Vaihtoehtona kääntämiselle voi olla se, että pääsiäismunat kiinnitetään taululle tekstipuoli näkyville. Näin ne oppilaat, jotka eivät välitä sattuman vaikuttavan tarinansa muodostumiseen, saavat tehdä valinnan itse haluamistaan asioista.

Käyttää oppilaiden kanssa kumpaa tahansa tapaa tai molempia tapoja, taululle on hyvä kirjoittaa pääsiäismunien värien tarkoitus (sininen - päähenkilö, punainen - tapahtumapaikka, vihreä - esine, keltainen - tarinan alku). Tällöin oppilaan on helpompi valita asiat, jotka hän haluaa pääsiäismunista tarinaansa varten ottaa.

Tekemäni monisteen voit tulostaa Freedissä esimerkiksi profiilini kautta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti