torstai 29. toukokuuta 2025

Jätskilukumoniste

Tein ykkösluokkalaisilleni nopeasti jätskilukumonisteen, jonka annan heille todistusten mukana kesätehtäväksi. Toivon oppilaideni muistavan sen avulla lueskella kesällä aina silloin tällöin viidentoista minuutin verran. Tulostan oppilaiden monisteet hieman paksummalle paperille, että se säilyisi paremmin kesän aikana. 

Monisteessa ohjeena on, että aina viidentoista minuutin lukemisen jälkeen saa värittää yhden jäätelöistä. Lukemisen voi toki tauottaa vaikka viiden minuutin pätkiin ja värittää sitten, kun viisitoista minuuttia on kasassa. 


Voit tulostaa tekemäni jätskilukumonisteen käyttöösi tästä.

keskiviikko 30. huhtikuuta 2025

Harjoituslaput ykkösten matikkaan

Tein ykkösluokan oppilailleni vielä pienet tehtävälappuset matematiikkaan, jotta pystyn paremmin arvioimaan kunkin oppilaan perustaitojen hallitsemisen. Tein tehtävälappusia kymppipareista, tuplapareista, melkein tuplista, kympin lisäämisestä ja vähentämisestä sekä kymppiin lisäämisestä, yhdeksän lisäämisestä ja vähentämisestä sekä yhdeksään lisäämisestä ja vielä kympin ylitystehtäviä.

Ajattelin tehdä näitä lappusia oppilaiden kanssa aina joissakin pienissä väleissä, jotta ne eivät tunnu testien tekemiseltä. Oppilaat saavat myös itse tarkistaa tehtävälappuset niin, että ottavat värikynän ja laittavat kaikki muut kynät ja kumin pulpetilta pois. Näin tulee samalla harjoiteltua tehtävien tarkistamista yhdessä.


Tekemäni harjoituslaput voit tulostaa käyttöösi tästä.


sunnuntai 30. maaliskuuta 2025

Kymppi- ja tuplaparitornimonisteet

Tein oppilaille monisteet, joiden avulla he saivat harjoitella parin kanssa ensin kymppipareja ja sitten vielä tuplapareja. Molempien monisteiden kanssa tarvittiin lisäksi kymppisauvoja, joiden avulla rakennettiin tornit monisteiden ohjeen mukaan.

Kymppiparitornimonisteessa tarkoituksena on rakentaa torni, joka on korkeudeltaan alustassa näkyvän numeron kymppipari. Koska teimme tätä koko luokan tunnilla, jokaisella parilla oli käytössä kaksi kymppisauvaa. Niiden avulla he rakensivat torneja ja minä kävin tarkistamassa, olivatko tornit oikein korkuisia. 


Tarkistamisen jälkeen tornin alustan sai rastittaa, jotta pystyi tekemään taas uusia torneja käytettävissä olevalla palikkamäärällä.


Tuplaparimonisteessa tarkoituksena on rakentaa kahden erivärisen kymppisauvan avulla alustassa näkyvän numeron tuplapari. Tätä oli joidenkin oppilaiden hieman vaikeampi hahmottaa, varsinkin isompien tuplaparien kanssa, mutta rauhallisella tahdilla ja tarkistamisella päästiin eteenpäin. Kävin taas tarkistamassa tuplaparitornit ennen kuin oppilaat saivat tehdä seuraavaa. 


Kun torni oli rakennetuu oikein, sai sen alustan taas rastittaa, jotta pystyi tekemään uuden tuplaparitornin.


Tekemäni kymppiparitornimonisteen saat tulostaa käyttöösi tästä. Tekemäni tuplaparitornimonisteen saat tulostaa käyttöösi tästä.

maanantai 10. helmikuuta 2025

Ystävänpäivän laskuväritysmonisteet

Tein ykkösluokkalaisilleni kaksi laskuväritysmonistetta ystävänpäiväksi lukualueella 0-9. Toinen moniste sisältää yhteenlaskuja ja toinen vähennyslaskuja. Monisteet ovat hyvin yksinkertaiset tehdä, sillä niissä lasketaan kuvan osioiden laskut ja väritetään ne tulosten mukaan. 


Tein yhteen- ja vähennyslaskumonisteiden lisäksi vielä yksinkertaisen kymppiparimonisteen, jossa tarkoituksena oli katsoa monisteen osion numero ja miettiä sen kymppipari. Tämän jälkeen osio väritetään kymppiparin mukaan.


Tekemäni yhteen- ja vähennyslaskuväritysmonisteet voit tulostaa käyttöösi tästä. Tekemäni kymppipariväritysmonisteen voit tulostaa käyttöösi tästä.

maanantai 2. joulukuuta 2024

Väritettävät kynttilät

Tein ykkösluokkalaisilleni kynttilämonisteen, jossa oppilaat saivat miettiä värejä englanniksi ja sen jälkeen pääsivät värittelemään kynttilöitä. Monisteessa väritetään ensin numeropallot englanninkielisen värin mukaan ja sen jälkeen kirjoitetaan mallisanan päälle väri englanniksi. Lopuksi kynttilät väritetään numeroiden avulla oikean värisiksi. 

Tein saman monisteen myös niin, että ohjeet on kirjoitettu ilman tavuviivoja, esimerkiksi kakkosluokkalaisten kanssa käytettäväksi. Tein myös yhden monisteen niin, että värit on kirjoitettu valmiiksi suomeksi, jos englanninkielisille sanoille ei ole vielä tarvetta.  


Tekemäni monisteet voit tulostaa käyttöösi tästä.

maanantai 25. marraskuuta 2024

Tonttulaskuri

Tänä vuonna päätin askarrella oppilailleni tonttulaskurin, jollaisia olen nähnyt netissä tulostettavina versioina. Halusin tulostamisen sijaan askarrella omani ja piirsin A4-kokoisille papereille mahtuvia tonttuosia (kaavat löytyvät Askartelijan idealaari -blogistani), joiden mukaan leikkasin tonttuun tarvittavat osat punaisesta, valkoisesta, mustasta ja beigestä paksummasta askartelupaperista.

Liimailin osista kasaan tontun, jonka partaan piirsin lopuksi noin senttimetrin välein vaakasuoran viivan ja kirjoitin jokaiseen väliin päivänumeron. Loput kolme päivää piirsin hieman tiiviimmin, sillä tila parrasta loppui kesken, mutta sain kaikille oppilailleni (21 kpl) kuitenkin senttimetrin välin. Parran liimasin kiinni vain yläosastaan, jotta sitä saa leikata suikale kerrallaan.

Ensi viikon maanantaina saa kaksi ensimmäistä oppilasta leikata tontun parrasta pienen suikaleen. Samalla, kun saamme luokan kanssa seurata aaton lähestymistä parran lyhenemisen avulla, saa jokainen ykkösluokkalaiseni pienen tarkkuutta vaativan leikkaamisharjoituksen ihan huomaamattaan.


maanantai 28. lokakuuta 2024

Etsi ja laske (halloween)

Tein ykkösluokan oppilaitani varten pienen etsi ja laske -tehtävän tulevaa halloweenia silmällä pitäen. Monisteessa tarkoituksena on etsiä kuuden erilaisen kuvan kaikki kappaleet laatikosta ja laskea ne. Jokaisen kuvan laskettu lukumäärä merkitään laatikon alle kuvan viereiselle viivalle.

Tekemäni tehtävämonisteen sekä tarkistusmonisteen voit tulostaa käyttöösi tästä.


perjantai 20. syyskuuta 2024

Hauen suu suuruusvertailuun

Aloitimme ykkösluokkalaisteni kanssa opiskelemaan matematiikkaa tänä syksynä Tuuma-kirjan kanssa. Kirjassa suuruusvertailussa käytetään vertailumerkin hahmottamisen apuna hauen suuta ja sitä silmällä pitäen askartelin luokkaani jäätelötikuista hauen suun, jota pystyn käyttämään taululla opettamisen tukena.

Hauen suuta varten otin kaksi vihreää jäätelötikkua, hieman valkoista paperia sekä tarramagneettia. Leikkasin valkoisesta paperista terävät hampaat ja liimasin ne jäätelötikkujen toiselle puolelle. Kun liimaus oli kuivunut, kiinnitin vielä suikaleen tarramagneettia samalle puolelle kuin liimasin hampaat.

Suuruusvertailun aloittaessamme otin heti esille askartelemani hauen suun ja kerroin sen avulla, että hauki haluaa aina enemmän ja avaa siksi suunsa aina suurempaa määrää tai lukua kohti. Oppilaat olivat innoissaan hauen suusta ja tulivat mielellään kääntämään suuta oikealla tavalla esimerkkinumeroiden kanssa. 

Hauen suita voisi hyvin askarrella lisää ihan oppilaiden omaan käyttöön (ilman magneettia). Tällöin vertailutehtäviä voisi tehdä kätevästi parin kanssa esimerkiksi niin, että pari laittaa numerokorteista lukuparin, joiden väliin toinen parista laittaa hauen suun oikeaan asentoon.




perjantai 23. elokuuta 2024

Toukkakirjanmerkki

Luin ykkösluokkalaisilleni englannin tunnilla kirjan The Very Hungry Caterpillar (kirja löytyy myös suomennettuna Pikku toukka paksulainen -nimellä). Mielestäni kirja on englanniksi ihana ja siinä tulee käytyä kivasti läpi viikonpäivät (suomeksi ja) englanniksi sekä perhosen muodonmuutos tarinan muodossa. 

Minulla oli tunnilla mukana myös kirjan toukkahahmo pehmoleluna ja oppilaat saivat kirjaa lukiessani tutkia ja silitellä sitä. Seuraavalla tunnilla siirryimme kuvikseen, jossa jokainen sai tehdä itselleen toukkakirjanmerkin kirjan innoittamana. Kirjan ja pehmolelun avulla jokaiselle oli jäänyt kivasti mieleen toukan ulkonäkö ja olikin helppo siirtyä tekemään yhteistä askartelua. 


Jokainen oppilas sai valkoisen paperisuikaleen, johon painoimme peukalolla ensin toukalle punaisen pään ja sen jälkeen vihertävän vartalon. Sormivärin kuivuttua piirsimme toukalle jalat, silmät, suun, tuntosarvet ja selkään pienet karvat. 

Tämän jälkeen laminoin suloiset toukkasuikaleet (jotta kirjanmerkit kestäisivät koko lukuvuoden) ja leikkasin ne valmiiksi oppilaille. Oppilaat saivat vielä rei'ittää oman kirjanmerkkinsä, jonka jälkeen teimme punaisesta ja vihreästä langasta kieputtamalla punoksen kirjanmerkin päähän. 

Halutessasi löydät tarkemmat ohjeet kirjanmerkin tekemiseen Askartelijan idealaari -sivuilta.

tiistai 28. toukokuuta 2024

Tikkarikortit

Tänä vuonna tein oppilailleni pienet sydänkortit, joiden sisään saa laittaa tikkarit. Korttien taittelemista varten leikkasin punaisen A4-kokoisen tulostuspaperin mahsollisimman isoksi neliöksi ja neliön vielä puoliksi kolmioiksi. 

Ensimmäiseksi tein kolmion pitkän sivun keskikohtaan pienen taitosmerkin ja sen jälkeen taitoin pitkän sivun vastakkaisen kärjen merkin kohdalle.


Seuraavaksi käänsin pitkän sivun alaspäin ja taitoin taitetun kolmion sivuille jääneet "siivekkeet" taitetun kolmion päälle. Tämän jälkeen käänsin työn ympäri ja taitoin ylhäällä olevat "siivekkeet" kärjistään keskeltä sivuille. Lopuksi taittelin vielä pienet taitokset muodostuneen sydämen reunoihin ja kärkiin, jotta sydämen muoto olisi selkeämpi.


Käänsin valmiin sydämen vielä ympäri ja avasin "siivekkeitä", jotta sain sujautettua Muumi-tikkarin paperin alle piiloon. Tämän jälkeen käänsin "siivekkeet" takaisin paikoilleen, vahvistin pienet taitokset sydämen takakaosasta ja kiinnitin etupuolelle kuvioteippiä pitämään sydänkortin kiinni.


Tulostan vielä tikkarikortin kaveriksi runon ja kuvan meidän tänään tekemältämme luontoretkeltä. Niistä yhdessä tulee mielestäni oikein kivat muistamiset jokaiselle oppilaalle.


maanantai 29. tammikuuta 2024

Kertolaskuruudukko

Käsittelemme matematiikassa kolmosten kanssa tällä hetkellä allekkainlaskuja, mutta halusin tehdä oppilaille monisteen, jonka kanssa he voivat harjoitella kertolaskuja taas hieman erilaisella tavalla. Näin kertolaskut pysyvät mielessä, vaikka niitä ei tämän hetken laskutehtävissä tarvitakaan.

Muokkasin tekemästäni sataruudukosta kertolaskuruudukon, jossa kertolaskujen tulot merkitään siihen ruutuun, missä ylärivin ja vasemman sivun pystyrivin numeroiden (tulon tekijöiden) rivit kohtaavat. 

Monistetta voi käyttää harjoitustehtävänä tai sen avulla voi katsoa, miten hyvin kertolaskut ovat oppilailla hallinnassa. (Ensiksi oppilailla täytyy tietenkin olla selvillä kertolaskuruudukon laskuperiaate.) 

Harjoittelutehtävänä monisteen tekemiseen voi antaa ohjeeksi, että ruudukko täytetään esimerkiksi sarake kerrallaan ylhäältä alas. Ohjeeksi voi antaa myös esimerkiksi ruudukon täyttämisen vinottain tai ruudun sieltä ja toisen täältä.

Testausta varten tein erikseen monisteen, johon voi merkitä tekemiseen käytetyn ajan ja pisteet. Aikaa kertolaskuruudukon täyttämiseen voi antaa esimerkiksi viisi minuuttia. Halutessaan viiden minuutin jälkeen loput vastaukset voi antaa kirjoittaa puuvärillä. Näin näkee kivasti, mitkä laskut oppilas sai laskettua nopealla tahdilla, ja minkä laskujen laskemiseen meni enemmän aikaa.

Tekemäni kertolaskuruudukon voit tulostaa käyttöösi tästä.


sunnuntai 17. joulukuuta 2023

Jouluinen symmetriaruutuväritystehtävä

Opiskelemme kolmosten kanssa matematiikassa geometriaa ja ensi viikolla käsittelemme symmetriaa. Siihen liittyen tein oppilaille jouluisen symmetriaruutuväritystehtävän. Tein ruutuväritystehtävän tutulla tavalla sataruudukkoon, mutta laitoin vain ruudukon toisen puolen väritysohjeet paperille. 


Ensimmäiseksi oppilaat saavat siis värittää sataruudukon puolikkaan ohjeiden mukaan.


Tämän jälkeen jokaisen pitää miettiä tai vahvistaa sataruudukon keskelle symmetria-akseli ja lähteä pohtimaan, miten väritys jatkuu symmetria-akselin toisella puolella. Jos tekeminen tuntuu hankalalta, avuksi saa ottaa peilaavan pahvin, jonka avulla harjoittelimme symmetriaa viime vuonna.


Väritetyn ruudukon voi lopuksi leikata ja liimata tarinavihkoon, jonka jälkeen matematiikan tehtävä vaihtuu hauskasti äidinkielen tehtäväksi. Jokainen oppilas saa kirjoittaa kuvaan liittyen jouluisen tarinan oman osaamisensa mukaan.

Tekemäni symmetriaruutuväritystehtävän voit tulostaa käyttöösi tästä.

lauantai 9. joulukuuta 2023

Tulostettavia joulutehtäviä englannin tunnille

Etsiskelin ilmaiseksi tulostettavia tehtäviä viimeisille englannin tunneille ennen joulua ja löysin mukavasti erilaisia tehtäviä helpommista haastavampiin. 


Artsy fartsy mama -sivustolta löysin kivan pienen jouluisen tehtävävihkosen, joka pitää ensin taitella. Vihkoseen menee vain yksi A4-kokoinen paperi ja siinä on joka sivulla väritettävää sekä muutamalla sivulla pienet tehtävät. 

Brendid-sivustolta löytyi hauska jouluinen vitsikirppu. Joitakin vitsejä tarvitsee varmasti hieman selittää oppilaille, mutta osa vitseistä varmasti aukeaa ihan itsekseen lukemalla. Kirppuja on sekä mustavalkoisena että värillisenä versiona. Ajattelin antaa oppilaille väritettävän version, joten värittämisen jälkeen jokainen saa taitella oman vitsikirppunsa ja harjoitella niiden lukemista esimerkiksi parin kanssa.

Mrs. Merry -sivustolta löysin jouluisen I spy -tehtävän, jonka oppilaat voivat tehdä helposti itsekseen. Ennen monisteen tekemistä kuvaruudukosta löytyvät sanat voi kuitenkin käydä yhteisesti englanniksi läpi.

Leap of faith crafting -sivustolta löytyi jouluinen tehtäväpaketti, jossa oli muutamia jouluisia värityskuvia sekä tehtäviä. Tulostin niistä sanaristikon, jossa englanniksi olevat sanat oli listattu kivasti sivun yläkulmaan. Siitä ne on helppo käydä itsekseen tai yhdessä läpi ja kirjoittaa kuvien ohjaamille paikoille. Lopksi sanaristikon pienet kuvat voi vielä väritellä.

Mrs. Thompson's treasures -sivustolta löysin jouluisia tehtäviä, joista tulostin oppilaille luettavaksi yksinkertaistetun The Gingerbread Man -tarinan. Tulostin myös väritystehtävän, jossa piparkakkutalo väritetään numeroiden mukaan. 

Keeping my kiddo busy -sivustolta löysin tulostettavan tarinavihkon joulupukista. Vihkossa on kerrottu yksinkertaisin virkkein joulupukin lahjojen tuomisesta (tulostan vain tarinan). Lukemisen lisäksi virkkeet voi jäljentää mallin mukaan kuvien alle (vihkossa käytetyt mallikirjaimet eroavat jonkun verran käyttämistämme tekstauskirjaimista).