Kakkosten matematiikan kirjassa käsiteltiin hyvin nopeasti laskuperhettä. Siihen liittyviä tehtäviä oli kuitenkin kovin vähän ja tuntui, että asia jäi osalle oppilaille hieman epäselväksi. Niinpä otin viime keväänä tekemäni laskutalopohjan ja muokkasin sen fontin paremmin oppilaille sopivaksi. Tulostin uusia laskutaloja tällä kertaa ihan paperisiksi versioiksi niin, että yhdelle A4-kokoiselle paperille tuli neljä pientä taloa. Tein monisteista vielä kaksipuolisia ja leikkasin ne neljään osaan.
Lisäksi tein uusia valmiita tehtäviä, jotka sopivat paremmin kakkosluokkalaisille. Aloitimme oppilaiden kanssa harjoittelemisen tehtäväliuskoilla, joissa oli yksi puuttuva numero. Annoin ohjeeksi oppilaille, että liuskan ensimmäinen numero oli isoin numero ja se tulisi laittaa laskutalon katon ylimmäiseksi numeroksi. Toisen numeron sai laittaa jompaan kumpaan alempaan ruutuun ja kolmas numero piti laskea itse (esimerkiksi vähennyslaskun avulla). Näitä tehtäviä oli hieman eritasoisia ja oppilaat saivat aloittaa helpommista ja ottaa sitten muutaman haastavammankin ratkaistavakseen.
Tein lisäksi tehtäviä, joissa oli valmiiksi kaikki kolme numeroa. Osassa näistä oli isoin numero ensimmäisenä (niin kuin puuttuvan numeron liuskoissa) ja osassa numerot ovat sekaisin. Näissä tehtävissä ajatus on sama, isoin luku merkitään ylimmäksi ja kolmen annetun numeron kanssa tehdään valmiiksi kaikki laskutalon tehtävät.
Oppilaat tekivät näitä tehtäviä innoissaan ja niille, joille itse laskutalon rakentuminen oli jo selkeää, tuli tehtäviin haastetta puuttuvan numeron miettimisestä. Toisille riitti, että saimme tehtävän kanssa treenattua erityisesti laskutalon vähennyslaskujen merkitsemistä.
Uuden laskutalon sekä tehtäväliuskat voit tulostaa käyttöösi tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti