maanantai 19. joulukuuta 2022

Jouluinen väritystehtävä

Tein pienen jouluisen väritystehtävän oppilaille viimeisen kouluviikon oppitunteja varten. Väritystehtävää varten tarvitaan monisteen lisäksi vain noppa ja monisteen ohjaamat värit, joten se on helppo antaa vaikka pieneksi lisätehtäväksi oppituntien lomassa. Tehtävässä on kaikessa yksinkertaisuudessaan tarkoitus heittää noppaa ja värittää nopan silmäluvun mukaan aina karkkikepin yksi osa.

Tehtävämonisteen voit tulostaa käyttöösi tästä.


tiistai 13. joulukuuta 2022

Joulun ruutuväritystehtävä

Aikaisemmin syksyllä oppilaani tykkäsivät kovasti väritellä tekemiäni halloweenin ruutuväritystehtäviä, joten päätin tehdä heille näin joulun alla jouluisen ruutuväritystehtävän, jonka lapseni saivat taas koeväritellä. Viskarilainen halusi pohjaksi sataruudukon, jossa oli kaikki numerot valmiiksi ja kakkosluokkalainen halusi tehdä tehtävän tyhjään ruudukkoon.


Oppilaiden kanssa ajattelin aloittaa tehtävän tekemisen numeroimalla tyhjään sataruudukkoon joka toisen rivin aloittaen toiselta riviltä. Kakkosluokkalaisten kanssa emme ole enää käyttäneet valmiiksi numeroitua sataruudukkoa, vaan olemme ennen värittämistä täyttäneet sataruudukon erilaisin tavoin. 

Värityksen valmistuttua ajattelin, että oppilaat saavat leikata ruudukkokuvan paperista irti, liimata sen kirjoitusvihkoon ja kirjoittaa kuvaan liittyvän pienen tarinan.

Tekemäni jouluisen ruutuväritystehtävän voit tulostaa käyttöösi tästä.


tiistai 29. marraskuuta 2022

Tonttuovi luokkaan

Tänä vuonna innostuin askartelemaan jäätelötikuista pienen tonttuoven luokkaani. Laitoin ensin seitsemän jäätelötikkua, joista olin leikannut toisen pään suoraksi, riviin ja liimasin ne kiinni toisiinsa muutamalla kahvitikun pätkällä. Tämän jälkeen leikkasin oven yläpään hieman kaarevaksi ja kiinnitin vielä yhden kahvitikun poikittain oven pienempien kahvitikkujen väliin.

Tämän jälkeen maalasin oven ruskealla pullovärillä. Värin kuivuttua liimasin ovinupiksi puolikkaan ruskean puuhelmen.

Lopuksi tein oveen pienen joulukranssin piipunrassista. Kiinnitin piipunrassin päähän pienen punaisen kulkusen ja lopuksi liimasin kulkusen yläpuolelle pienen punaisen rusetin.

Ensimmäinen päivä joulukuuta tämä tonttuovi löytyy jostakin sopivasta paikasta luokastani ja samalla joulusukkaan ilmestyy ensimmäinen, kenties tontun sinne laittama, pieni yllätyspussi oppilaan avattavaksi.


tiistai 15. marraskuuta 2022

Kertotaulukortit (2,5 ja 10)

Olemme harjoitelleet kakkosluokkalaisten kanssa kertotauluja ja sitä varten tein yksinkertaiset kortit, joiden avulla pelasimme oppilaiden kanssa kertolaskumuistipeliä (kahden, viiden ja kymmenen kertotaulut). Tulostin kortit hieman paksummalle värilliselle askartelupaperille, jotta niiden läpi ei näkyisi ja laminoin ne lopuksi. 

Oppilaat innostuivat yksinkertaisesta pelistä kovasti ja sillä olikin hyvä vähän kuin huomaamatta harjoitella kertolaskuja. Pelasimme peliä normaalin muistipelin tapaan, mutta aina kun oppilas käänsi ensimmäisen korttinsa, mietimme yhdessä, mikä sen kortin pari kahden kertotaulussa on. 

Jos oppilas siis käänsi kertolaskun, hän tai yhdessä luokan kanssa mietimme sille vastauksen eli sen kortin, jonka oppilas toivottavasti kääntäisi.

Jos oppilas taas käänsi ensimmäisenä vastauksen, mietimme sille oikean kertolaskun kulloinkin harjoiteltavasta kertotaulusta. 

Käytin kortteja myös pistetyöskentelyssä niin, että oppilaat ryhmässä tai pareittain etsivät jokaiselle laskulle oikean vastauksen. Lopuksi ne järjestettiin suuruusjärjestykseen ja tulot lueteltiin yhdessä pienimmästä suurimpaan.

Kahden kertotaulukortit voit tulostaa käyttöösi tästä.

Viiden kertotaulukortit voit tulostaa käyttöösi tästä.

Kymmenen kertotaulukortit voit tulostaa käyttöösi tästä.


tiistai 25. lokakuuta 2022

Valaistavat kurpitsakuvat

Löysin Betzold-nimisestä blogista hauskan ilmaisen materiaalin halloweenin kirjoitustehtäviin. Blogista sai tulostaa kaksi paperia, joissa toisessa on kurpitsoja ja toisessa halloweenaiheisia kuvia. Paperit liimataan toisiinsa kiinni, niin että kurpitsapaperi jää päällimmäiseksi. Tulostin kurpitsat oranssille tulostuspaperille ja näin niistä tuli mielestäni vielä hauskemman näköiset. Tämän jälkeen kurpitsat kuvineen leikataan ja laminoidaan. 

Käytimme kakkosluokkalaisten kanssa kurpitsakuvia niin, että (oppilaiden kännykän) lampun avulla kurpitsan alta paljastuneesta kuvasta kirjoitettiin vihkoon omien taitojen mukaan virke. Kuvia olisi voinut käyttää hyvin myös yksittäisten sanojen kirjoittamisen sekä tavuttamisen harjoitteluun. 

Oppilaat olivat innoissaan tästä tehtävästä ja kirjoittaminen tapahtui ihan huomaamatta. Nämä hauskat kortit on kiva laittaa talteen ja käyttää uudelleen seuraavana halloweenina.


sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Halloweenin ruutuväritystehtävä 2

Halloweenin lähestyessä innostuin tekemään yhden uuden ruutuväritystehtävän oppilaille aikaisemmin tekemäni ruutuväritystehtävän lisäksi, sillä ruutuväritystehtävien avulla saa hauskasti kerrattua sataruudukkoa.

Annoin uuden ruutuväritystehtävän lapsilleni koeväritykseen ja viskarilainen sai käyttää valmiiksi numeroitua pohjaa. Kakkosluokkalaiselle annoin tyhjän pohjan, johon hän sai itse kirjoittaa luvut kahden hyppäyksillä, sillä heille annettiin läksyksi syysloman ajaksi kahden kertotaulun harjoitteleminen.

Numeroinnin valmistuttua molemmat pääsivät yhdessä värittelemään sataruudukon ruutuja yksi numero kerrallaan. Ohjasin heitä myös rastittamaan värittämänsä ruutujen numerot ohjemonisteesta, jotta lukuluettelon seuraaminen oli helpompaa. 

Molemmat värittivät tehtävää innoissaan ja ihmettelivät yhdessä, mitä ruudukkoon oikein alkaa värityksen avulla muodostumaan. Vaikka ruudukkoon muodostuva kuva on vähän kömpelö, hahmottivat molemmat sen noidaksi jo ennen viimeisellä värillä värittämistä.

Tekemäni ruutuväritystehtävän voit tulostaa käyttöösi tästä.


tiistai 27. syyskuuta 2022

Kymmenjärjestelmäalusta ykkösille ja kymmenille

Olemme syksyn aikana harjoitelleet kakkosluokkalaisten oppilaideni kanssa kaksinumeroisilla luvuilla tapahtuvia yhteen- ja vähennyslaskuja. Tätä varten halusin tehdä oppilaille kymmenjärjestelmäalustat, joissa oli näkyvillä tuttuina lyhenteinä ykköset ja kymmenet. Tulostin sekä laminoin alustat ja niiden kanssa oppilaat saivat pareittain harjoitella erilaisten laskujen tekemistä. 

Laskujen harjoittelemisessa olemme käyttäneet alustojen kanssa kymmenjärjestelmävälineistä keltaisia ykköskuutioita ja vihreitä kymppisauvoja. Alustojen ja välineiden kanssa oppilaiden on ollut mukava harjoitella hankalampiakin laskuja.

Tein alustoja kaksi erilaista, mutta tulostin ne paperille kaksipuolisena. Näin alustan toisella puolella on versio, jossa on keskellä katkoviiva. Sen kanssa voi hahmottaa selkeämmin yhteenlaskujen laskemista.


Toisella puolella on versio, josta jätin katkoviivan pois. Sillä voi yksinkertaisimmillaan harjoitella kaksinumeroisten lukujen hahmottamista. Tämä alusta sopi mielestäni paremmin myös vähennyslaskujen harjoittelemiseen.


Tekemäni kymmenjärjestelmäalustat voit tulostaa käyttöösi tästä

torstai 22. syyskuuta 2022

Omenatehtävät matikkaan

Löysin A Dap of Glue Will Do -blogista taas yhden ihanan matikkamateriaalin, jota pääsin syksyllä kokeilemaan oppilaideni kanssa. Ihanat omenatehtävät sai tulostaa ilmaiseksi blogista, kunhan ensin antoi sähköpostiosoitteensa niiden vastaanottamista varten.

Tulostin, leikkasin ja laminoin materiaalin, jossa oli numerokorit yhdestä kymmeneen ja erilaisia omenoita niihin kerättäväksi. Omenoissa oli jokainen numero esitetty monella eri tavalla ja oppilaat saivat yhdessä etsiä luokassa omenoille oikeaa koria.



tiistai 30. elokuuta 2022

Marjoja

Olemme käsitelleet tällä viikolla luokassa Suomen luonnosta löytyviä marjoja. Tein aihetta varten yksinkertaiset sana- ja kuvakortit, joiden avulla lähdimme juttelemaan marjoista. Kävimme ensin läpi sanakorttien avulla käsittelemiämme marjoja ja kiinnitin sanakortit taululle.

Tämän jälkeen annoin pienille oppilasryhmille jokaiselle yhden kuvakortin. Ryhmät miettivät, mikä marja heidän kuvakortissaan oli kyseessä ja kävivät laittamassa sen oikean sanan viereen taululla. Olin tulostanut kuvakorttien lisäksi jokaisesta marjasta luonnossa otetun kuvan ja niiden kanssa teimme samalla tavalla.

Lopuksi ryhmät saivat vielä sanakortit, joissa oli marjojen nimet englanniksi. Ryhmät saivat miettiä myös niitä ja tässä kohtaa toki autoin jokaista ryhmää oikean marjan päättelemisessä. Nämäkin sanakortit kiinnitettiin taululle oikean kuvan viereen. 


Minulla oli lisäksi mukana mustikan ja puolukan varpu sekä pieni tyrnin oksa. Tutkailimme sekä vertailimme näitä ja oppilaat saivat tietenkin myös tunnustella kasveja. Tämän jälkeen annoin jokaisesta marjasta oppilaille itsepoimimani maistiaisen (marjoja ei tarvinnut maistaa, niitä sai vain tutkiakin). Tämä oli oppilaista erityisen hauskaa ja suurin osa oppilaista halusi innoissaan maistaa varsinkin tyrniä, kun kerroin siinä olevan yhtä paljon c-vitamiinia kuin yhdessä appelsiinissa. Maistelun jälkeen teimme vielä nopean taulukoinnin, jossa kyselin oppilailta, minkä marjojen mausta he pitivät.

Käsittelimme marjoja myös oppikirjan ja vihkon avulla ja lisäksi otimme marjat mukaan kuviksessa. Teimme pienet marjapurkit, joihon oppilaat saivat painaa sormillaan valitsemansa marjan värisiä sormenjälkiä. Olen tehnyt tämän askartelun ennenkin oppilaiden kanssa ja sen ohjeet löytyvät Askartelijan Idealaari -blogista Pienet marjapurkit -nimellä. Tällä kertaa teimme kuitenkin purkit harmaasta kartongista, kannet hopeisesta kartongista ja pienen koristeen kannen alareunaan kakkupaperista.


Kuvassa näkyvät tekemäni sana- ja kuvakortit voit tulostaa käyttöösi tästä. Kuvakorteissa käyttämäni kuvat löysin Papunetin kuvapankista

Kuvakortteja käyttäessä on hyvä huimioida, että päätin oikaista tekemissäni korteissa mansikan kanssa, sillä en käyttänyt ahomansikka-sanaa tai sitä ilmentävää kuvaa. Toin asian kuitenkin keskustellessa esille ja lisäksi oppikirjasta löytyi oikea sana sekä piirretty kuva.


maanantai 15. elokuuta 2022

Pyykkipoikapidikkeet

Löysin netistä hauskan idean pyykkipoikien käyttämisestä pidikkeinä ja innostuin kokeilemaan niiden tekemistä. Koristelin muutamia pyykkipoikia koristeteipillä, jonka jälkeen liimasin pitävällä liimalla nastat pyykkipoikien taakse. 


Koska luokassani ei ole ilmoitustaulua, jolle olisin voinut pyykkipojat kauniisti kiinnittää, kävin ostamassa Ikeasta parilla eurolla kolme korkkipannunalusta. Pyykkipojat kiinnittyivät nastojen avulla niihin mainiosti. Liimasin vielä korkkialusten taakse pienet metalliset taulupidikkeet, joista sain ne ripustettua luokkani seinälle.


Nämä tuovat luokkaan kivaa väriä ja näin koulun alussa on taas mukava uudessa luokassa ripustaa ne koristeeksi luokan seinälle. Pidikkeiden avulla seinälle voi laittaa vaikka erilaisia tärkeitä monisteita ja voihan näitä käyttää esimerkiksi läksytauluna.

maanantai 23. toukokuuta 2022

Stop motion -animaatio

Kävin jo ennen joulua Animaatiopöllöjen ilmaisen etäkoulutuksen stop motion -animaation tekemiseen liittyen. Minua on kiinnostanut stop motion -animaatioiden tekeminen jo jonkin aikaa, mutta en ole löytänyt aikaa opiskella asiaa kunnolla itsekseni. Siksi ilmoittauduinkin heti Animaatiopöllöjen kurssille, kun näin heidän tulevan etäkoulutuksensa ilmoituksen Alakoulun aarreaitan Facebook-sivulla. 

Lyhyessä etäkoulutuksessa harjoittelimme Stop Motion -ohjelman käyttämistä sekä pienen animaatiopätkän tekemistä sen avulla. Stop Motion Studio -aplikaation voi ladata ilmaiseksi älylaitteelle ja siitä on myös saatavissa maksullinen versio, joka tarjoaa lisää erilaisia toimintoja sekä efektejä. Latasin koulutusta varten ilmaisen version kännykkääni ja se riittää mielestäni oikein hyvin pienten videoiden tekemiseen oppilaidenkin kanssa.

Koulutuksen alussa rakensin itselleni ohjaajien vinkin perusteella kameratelineen Duplo-palikoista ja teline toimi pienen videoni kuvaamisessa erittäin hyvin. Älylaitteen pitäminen telineessä kuvaamisen aikana on tärkeää, jotta tehdyn videon kuva ei tärise turhaa tai sen kuvakulma ei muutu liikaa kuvia ottaessa.


Tein kurssilla ensin muutosta esittävän videon lapseni muovailuvahan sekä pehmolelun avulla ja toisen videon tein kurssin jälkeen lapseni Duploilla. Materiaaliksi videoihin käyvät siis oikein hyvin kaikenlainen kotoa tai koulusta valmiiksi löytyvä pieni "krääsä" tai materiaalin voi halutessaan askarrella alusta asti itse.

Videon tekemisen voi aloittaa painamalla aplikaatiosta New Movie -kohtaa, joka on näkyvissä heti aplikaation avauduttua. Tämän jälkeen Animaatiopöllöjen ohjaajat neuvoivat vaihtamaan videon asetuksista nopeuden viiden sijasta kahteentoista. He antoivat myös hyväksi vinkiksi, että videon alkuun kannattaa ottaa 3-5 kuvaa alkutilanteesta (jotta video ei ala liian nopeasti). Alkutilanteen jälkeen tavaroilla tehdään pieniä muutoksia, joista otetaan aina kuva. Halutun tapahtuman kuvaamisen jälkeen myös lopputilanteesta kannattaa ottaa 3-5 kuvaa, jotta video ei lopu kuin seinään.

Videon kuvaamisen jälkeen valmis video kannattaa tallentaa omalle laitteelle menemällä takaisin aplikaation alkunäyttöön ja valitsemalla video koskemalla sitä. Tällöin ylhäälle ilmestyy valikko, josta videon voi tallentaa esimerkiksi omalle laitteelle. 

Stop motion -animaation tekeminen voisi olla hauska projekti esimerkiksi nyt toukokuun viimeisille koulupäiville. Tällöin videota voisi tehdä myös ulkona ja materiaaleina voisi käyttää luonnon antimia tai omat lelut voisi viedä seikkailemaan luontoon. Toivottavasti animaatioiden tekeminen onnistuu hyvin ja loppukevääsi sujuu mukavasti! 

Animaatiopöllöt löytyvät neitistä YouTubesta sekä Facebookista ja heidän sivuiltaan löytyy lisää hyviä ohjeita stop motion -animaation tekemiseen sekä esimerkkejä niistä.

Iloista kesää ja palataan blogin pariin taas elokuussa! 

 

torstai 12. toukokuuta 2022

Leppäkerttutuplat

Tein muutaman pelipohjan tuplaparien nopeaa ja hauskaa harjoittelua varten. Ensimmäisessä pelipohjassa leppäkerttujen pilkuissa olevat numerot vastaavat normaalin nopan silmälukujen tuplia. Tarkoituksena on heittää vuorotellen noppaa ja peittää saamansa silmäluvun tupla jostakin leppäkertun vapaista pilkusta. Peittämistä varten pelaajat tavitsevat värikiekkoja niin, että jokaisella pelaajalla on oma väri.

Pelin edetessä tulee nopalla heitettyä silmälukuja, joiden tuplaparit on jo peitetty. Tällöin vuoro siirtyy seuraavalle pelaajalle. Peli päättyy, kun kaikki leppäkerttujen numerolliset pilkut on saatu peitettyä. Voittaja on luonnollisesti se pelaaja, joka on saanut peitettyä värikiekoillaan eniten numerollisia pilkkuja.

Pelin kulkiessa oppilaille voi sanoa säännöksi, että nopan silmäluvun heitettyään pitää sanoa ääneen tuplapari ja vastaus. Näin kaikki varmemmin saavat harjoitusta tuplaparilaskujen kanssa. Pelin loputtua oppilaat voivat selvittää voittajan vertailemalla värikiekkojensa määriä ja samalla miettä, kuinka monta enemmän voittajalla oli toiseen pelaajaan verrattuna. Näitä molempia asioita voi pyytää myös kirjaamaan esimerkiksi vihkoon pelin kulkiessa sekä pelin lopussa.


Toisessa pelipohjassa peli-idea on täysin sama, mutta siinä on tarkoituksena käyttää noppaa, jossa on luvut 1-8.


Kolmannessa pelipohjassa on tarkoituksena käyttää noppaa, jossa on luvut 1-10. Itse käytin tosin noppaa, jossa oli luvut 0-9, mutta teimme sopimuksen, että nolla tarkoittaa tässä tilanteessa kymmentä.


Leppäkerttupelit voit tulostaa käyttöösi tästä. Niiden paremman kestävyyden takaamiseksi ne kannattaa laminoida ennen pelaamista. 

tiistai 3. toukokuuta 2022

Matikkamonsterit

Sain monta mahtavaa matematiikan tehtäväideaa suorittaessani viime syksyn aikana LUMATIKKA-täydennyskoulutusta. Yksi niistä oli geometriaan liittyvä matikkamonsteritehtävä, jonka voi tehdä niin pienempien kuin vähän isompienkin oppilaiden kanssa. Summamutikan materiaalipankkisivuilta löytyy valmiit ohjeet tehtävään sekä aiheeseen liittyvä ohjevideo.

Tämä hauska valmistehtävä muistui mieleeni geometria-aiheisia tehtäviä miettiessäni ja lähdin koittamaan matikkamonsterin tekemistä materiaalipankin ohjeiden perusteella omien lasteni kanssa. 

Tein ensin sinisille lapuille luvut yhdestä kuuteen erilaisten laskujen avulla niin kuin ohjevideossa vinkattiin. Lukuja olisi voinut tehdä vain neljäänkin saakka, ettei samaa ruumiinosaa olisi tullut liikaa piirrettäväksi. Tämän jälkeen kirjoitin punaisille lapuille kymmenen erilaista geometrista kuviota. Nämä laput laitoin kahteen eri mukiin, joista kummastakin lapset saivat nostaa yhden lapun minun sanottua ensin kehonosan, joka/joita tulisi piirtää. Pään ja vartalon kohdalla tosin sovimme lasten kanssa, että he tekevät niitä vain yhdet.

Lisäksi minulla oli jokaisesta geometrisesta kuviosta malli varsinkin nuorempaa tehtävän tekijää varten. Niiden avulla oli hyvä samalla tutkia kuvion muotoa ja muistutella mieleen jokainen kuvio oikeanlaisena. Nuoremman kanssa laskimme laskutehtävät laskuhelmien avulla ja siinä tuli samalla hänelle hyvää laskuhelmien käyttämisen harjoittelua.

Tehtävä oli molemmista lapsista varsin hauska ja se innosti heitä jatkamaan robottiensa (he totesivat jossakin vaiheessa tehtävää, että nämä näyttävät heidän mielestään enemmän matikkaroboteilta kuin -monstereilta) tekemistä vielä itsekseen. Tehtävän vaikeustasoa on myös helppo varioida ja siksi se sopi hyvin tehtäväksi ekaluokkalaisen sekä tulevan viskarilaisen kanssa.


keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

Laskutalopelit

Muokkasin edellisen postauksen laskutalosta muutaman pelillisen version, joiden avulla laskuperheiden laskuja voi harjoitella vähän erilaisella lähestymistavalla. Molemmissa peleissä on kuitenkin tarkoituksena tehdä tutut laskuperheen lukujen yhteen- ja vähennyslaskutehtävät.

Ensimmäisessä laskutalopelissä otetaan käyttöön kaksi noppaa, jotka heittämisen jälkeen asetetaan omille paikoilleen laskutaloalustalle. Nopan silmälukujen avulla lasketaan (yhteenlasku) laskutalon suurin luku ja merkitään se omalle paikalleen. Tämän jälkeen myös noppien näyttämät luvut voidaan merkitä paikoilleen.

Lukujen merkitsemisen jälkeen voidaan siirtyä laskemaan kaikki neljä laskutalon laskua.


Toisessa laskutalopelissä tarvitaan Domino-pelin laattoja. Niistä nostetaan yksi (kannattaa ottaa helpoimmat laatat pois) ja se asetetaan laskutaloalustalle omalle paikalleen. Domino-laatan lukujen avulla lasketaan (yhteenlasku) taas laskutalon suurin luku ja merkitään se omalle paikalleen. Tämän jälkeen merkitään myös Domino-laatan näyttämät luvut omille paikoilleen. 


Lukujen merkitsemisen jälkeen voidaan taas siirtyä laskemaan kaikki neljä laskutalon laskua.


Tekemäni laskutalopelit voit tulostaa käyttöösi tästä.


tiistai 26. huhtikuuta 2022

Laskutalo

Laskutalot ovat hauskoja tehtäviä laskuperhelaskujen harjoittamiseen ja niitä löytyy jonkin verran netistä joko tyhjinä laskutalopohjina tai valmiiksi merkityillä luvuilla. Löytämäni ilmaiset versiot ovat kuitenkin englanninkielisiä ja halusinkin tehdä itselleni yksinkertaisen laskutalopohjan suomenkielisillä ohjeilla.

Laskutalotehtävät ovat siitä hauskoja, että niiden avulla voi oppilaille kätevästi havainnollistaa yhteen- ja vähennyslaskun käänteistä yhteyttä. Ajatuksena on antaa oppilaalle kolme lukua, joita käyttäen tehdään neljä erilaista laskua laskutaloon. Saadut kolme lukua kirjoitetaan ensin laskutalon kattoon. Ylimmäiseksi voi merkitä isoimman luvun. Tämän jälkeen lukujen avulla tehdyt laskut kirjoitetaan talon alaosaan. 

Ohjeiden ja laskutalon lisäksi tekemissäni monisteissa on muutamia kolmen luvun lappuja, joita voi käyttää laskutalotehtävissä. Luvuista löytyy kymppipareja, pienten lukujen laskuja sekä muutamia kymppiylityslaskuja. Lisäksi monisteista löytyy vielä tyhjä taulukko omien laskuperheiden kirjoittamista varten.

Laskutaloja kannattaa tulostaa muutamia luokan käyttöön ja ne on hyvä laminoida, jotta ne voi käyttää puhidistamisen jälkeen aina uudestaan. Valmiit laskuperhelaput kannattaa myös laminoida pidempiaikaista käyttöä silmällä pitäen.

Jos laskutalotehtävään haluaa antaa vähän lisää haastetta, voi oppilaille antaa vain kaksi pienintä lukua. Näiden kahden luvun avulla oppilas voi itse selvittää isoimman luvun ja merkitä sen jälkeen kaikki luvut laskutalon kattoon.

Tekemäni laskutalomonisteet voit tulostaa käyttöösi tästä.


perjantai 8. huhtikuuta 2022

Sudokut pääsiäiskuvilla

Hääräämön sivuilta löytyy ihanat pääsiäissudokut, jotka tulostelin ja laminoin opetuskäyttöön. Kokeilin niiden tekemistä heti kuopuksen kanssa, joka innostui ihanan värikkäillä kuvilla varustetuista hahmotustehtävistä kovasti. Ei ollut vaikeaa houkutella häntä tekemään aina uutta sudokua näiden kanssa!

Sivuilta saa tulostettua ilmaiseksi kahdeksan sudokua, joissa on pääsiäiseen liittyvät kuvat. Sudokuja on kolmea eri vaikeustasoa ja lisäksi sivulta löytyy ohje sudokujen tekemiseen lasten kanssa.

Löysin Hääräämön sivuilta pääsiäissudokujen lisäksi muutamia muitakin kivoja kuvasudokuja, joita kannattaa käydä kurkkaamassa.


maanantai 28. maaliskuuta 2022

Värikkäät pääsiäismunat -taulukkotehtävä

Tein pääsiäistä silmällä pitäen muutaman taulukkotehtävän, joissa väritetään pieniä pääsiäismunia taulukon antaman ohjeen mukaan. Valmiissa taulukoissa annetaan ohjeet siitä, millä väreillä pääsiäismunat tulee värittää ja minkälaisia kuvioita niihin piirretään. Tehtävä on yksinkertainen, mutta vaatii ensin taulukkotehtävän periaatteen läpikäymistä.

Tein kaksi erilaista valmista taulukkoa, joissa toisessa väritetään kuvioidut pääsiäismunat kahdella värillä. 


Toisessa taulukossa pääsiäismunat väritetään kolmella värillä.

Tein lisäksi molemmista taulukoista tyhjät versiot, joihin voi tehdä oppilaille mallit sellaisista koristeista sekä väreistä kuin itse haluaa. Samalla periaatteella näitä tyhjiä monistepohjia voi käyttää niin, että oppilaat tekevätkin itse taulukkoon ohjeet ja antavat sitten tehtäväpaperin esimerkiksi parilleen täytettäväksi.

Tekemäni taulukot voit tulostaa käyttöösi tästä.


perjantai 11. maaliskuuta 2022

Hajotuskone

Olen käyttänyt ykkösluokkalaisten kanssa hajotuskonetta opetuksessa ja todennut sen hyväksi lisävälineeksi numeroita (1-10) sekä niiden hajotelmia harjoiteltaessa. En ole itse tehnyt oppilaiden kanssa omia hajotuskoneita, sillä koulustamme on löytynyt niitä valmiina pahvilaatikollinen. Näin niitä saa oman luokan käyttöön tarvittaessa ihan näppärästi. Halusin kuitenkin tehdä itselleni hajotuskoneen, jotta voisin tehdä sellaiset helposti myös omien oppilaiden kanssa sitten, kun taas pääsen ykkösluokan opettajaksi.

Hajotuskoneeseen löytyy varmasti erilaisiakin ohjeita, mutta itse tein sen mahdollisimman yksinkertaisella tavalla maitopurkeista sekä vessapaperirullan hylsystä. Leikkasin ensin kahdesta maitopurkista pohjat jättäen niille muutaman sentin reunan. Liimasin nämä syntyneet pienet laatikot toisiinsa kiinni ja koristelin reunat vielä kuvioidulla ilmastointiteipillä. Seuraavaksi liimasin molepien laatikoiden pohjaan vielä eriväriset paperit. Päätin maalata vessapaperirullan hylsyn kultaisella maalilla ja sen kuivuttua asetin hylsyn pienien viiltojen avulla kahden laatikon väliseen seinämään.



Hajotuskoneen koristeleminen kuviollisella ilmastointiteipillä tai vessapaperirullan hylsyn maalaaminen ei tietenkään ole pakollista. Laatikoiden pohjat kannattaa kuitenkin erottaa toisistaan erivärisillä papereilla ja olen huomannut, että yleensä niissä käytetään punaista ja sinistä väriä. Koska tästä tuli opettajan oma hajotuskone, päätin tehdä siitä enemmän itseni näköisen...

Tein lisäksi numeroille monisteet, joihin voi merkitä hajotuskoneella etsityt hajotelmat. Tarkoituksena on siis aina ottaa harjoiteltavan numeron mukainen määrä helmiä ja tiputtaa ne hajotuskoneen putkeen. Helmet putoavat hajotuskoneen laatikoihin sattumanvaraisesti ja tällä tavalla voidaan hakea opeteltavan luvun hajotelmia.


Monisteet hajotelmien kirjoittamista varten voit tulostaa käyttöösi tästä.

maanantai 7. maaliskuuta 2022

Lumiukkokortit (hajotelmat 1-10)

Muokkasin edellisen postauksen lumiukkokortteja niin, että uusien korttien kanssa voi harjoitella hajotelmia lukualueella 1-10. Laminoituihin kortteihin saa kirjoittaa (non-permanent) tussilla lukujen 1-10 kaikki hajotelmat erikseen, sillä kortteja on aina sen verran kuin kyseisellä luvulla on hajotelmia.

Lumiukkokorttien tekemiseen voi ottaa mukaan jonkinlaisen hajotuskoneen, jotta jokaisen hajotelman saa konkretisoitua sen avulla. Tällä kertaa rakensin nopeasti Legoista pienen hajotuskoneen ja otin pieniä Lego-lieriöitä, joiden avulla sai joko tiputtamalla tai jakamalla etsiä lumiukon osoittaman numeron kaikki hajotelmat. 

Tekemäni lumiukkokortit voit tulostaa käyttöösi tästä.


maanantai 28. helmikuuta 2022

Lumiukkokortit (ennen ja jälkeen)

Innostuin tekemään talvisia kortteja, joiden avulla voi harjoitella numeroita lukualueella 0-100. Näiden laminoimista vaativien lumiukkokorttien lumipalloihin kirjoitetaan (non-permanent) tussilla numerot, jotka tulevat ennen ja jälkeen lumiukon osoittaman numeron.

Pienempien oppilaiden kanssa voi korteilla harjoitella numeroita esimerkiksi lukualueella 0-10 tai 0-20. Lumiukkokortteja voi nostaa kasasta tai pussista yksitellen ja kirjoittaa lumipalloihin sopivat numerot. 

Kaikkien korttien täytyttyä ne voi lopuksi järjestää numerojärjestykseen lumiukossa olevien numeroiden mukaan.

Lumiukkokorteista voi ottaa käyttöön vain tasakymmenet, jolloin tulee harjoiteltua kymmenen alittamista ja ylittämistä.


Korttien täyttämisen jälkeen ne voi laittaa vielä suuruusjärjestykseen.

Kortteja on sataan saakka ja ne voi toki kaikki ottaa mukaan samaan tehtävään. Tällöin kortteja voi nostaa esimerkiksi pussista ja niitä voi tehdä vaikka ryhmässä tai parin kanssa vuorotellen.

Tein tiedoston loppuun myös yhden sivun, joissa lumiukot ovat tyhjiä. Niiden avulla voi esimerkiksi tehdä samanlaisia harjoituksia vielä isommillakin luvuilla.

Tekemäni lumiukkokortit voit tulostaa käyttöösi tästä.


lauantai 12. helmikuuta 2022

Ystävänpäivän numerovalintakortit

Löysin suloiset ystävänpäiväteemaan sopivat numerovalintakortit The Cozy Red Cottage -sivustolta. Free Valentine Counting Clip Cards -sivulta pääsee klikkaamaan Teachers Pay Teachers -sivustolle (pitää rekisteröityä voidakseen tallentaa ilmaistakin materiaalia), josta kortit saa tulostaa ilmaiseksi. Tulostamisen ja leikkaamisen jälkeen kortit on hyvä vielä laminoida, että ne kestävät käytössä vähän pidempään.

Korteilla voi harjoitella lukumäärän 0-10 pikaista tunnistamista laittamalla pienet pyykkipojat oikeaan numeroon sydämien näyttämän lukumäärän mukaan. 


Lopuksi kortit voi järjestää numerojärjestykseen ja antaa vaikka parin tarkistaa, menivätkö kaikki oikein.

Nämä numerovalintakortit ovat ihana lisä esimerkiksi ystävänpäiväteemaiseen kiertopistetyöskentelyyn. Muita tehtäväideoita ystävänpäivän kiertopisteisiin voit katsoa blogista ystävänpäivä-tunnisteen avulla.


perjantai 11. helmikuuta 2022

Sydänkartta

Tulevan ystävänpäivän ohjelmaan voi ottaa mukaan hauskan piirtämistä ja kirjoittamista yhdistävän sydänkarttatehtävän. Tehtävässä mietitään ensin yksin tai yhdessä itselle tärkeitä asioita. Niistä valitaan muutamia piirrettäväksi sydänkarttaan ja piirtämisen jälkeen asioista kirjoitetaan sanoja, virkkeitä tai jopa tarinoita oppilaan taitotason mukaan.

Tärkeiden asioiden lisäksi sydänkarttaa voi yhtä hyvin täydentää asioilla, joista on kiitollinen tai asioita, jotka ovat mukavia/ihania/rakkaita. Oli sydänkarttaan mietittävät asiat nimetty miten tahansa, mielestäni tärkeintä tehtävässä on se, että pysähdytään hetkeksi miettimään positiivisia asioita omasta elämästä. 

Sydänkarttatehtävän tekemisen helpottamiseksi tein muutaman valmiin monisteen, joiden avulla on helppo päästä tehtävään kiinni. Monisteista löytyy vaihtoehtoja sille, kuinka monta asiaa sydänkarttaan piirretään ja lisäksi tyhjä sydän, jossa oppilaat saavat valita itse piirrettävien asioiden määrän. Lisäksi tein kirjoittamiselle omat monisteet, jotka ohjaavat tehtävän itsenäisempään tekemiseen.

Sydänkartan voi tehdä myös ilman valmiita monisteita. Oppilaille voi mielellään antaa vapaat kädet sydämen piirtämiseen selkeän tehtäväohjeistuksen jälkeen. Myös kirjoittamisen voi tehdä ilman monisteita esimerkiksi käytettävissä olevaan kirjoitusvihkoon.

Tekemäni monisteet sydänkarttatehtävää varten voit tulostaa käyttöösi tästä.


maanantai 31. tammikuuta 2022

Kiteytyminen suolan avulla

Lumihiutaleiden parista oli mukava hypätä tekemään pieni tutkimus kiteytymisestä. Löysin Yle Areenasta Tiedonjyvä-ohjelman, jonka Kiteytyminen-jaksossa tutkitaan kiteytymistä erilaisten yksinkertaisten kokeiden avulla. Halusin tehdä lapsien kanssa yhden kokeista itse ja valitsimme suolan kiteytymisen tutkimisen piipunrassista muotoillun lumihiutaleen ympärille (videon kohdasta 4:39).

Taittelin ensin kolmesta piipunrassin puolikkaasta lumihiutaleen valmiiksi koetta varten. Sitten laitoimme veden kiehumaan ja otimme koetta varten vielä esiin mukin, lusikan, merisuolaa sekä puisen syömäpuikon.


Kaadoimme kuumaa vettä lasiin ja sekoitimme siihen merisuolaa niin kauan, että sitä ei enää liuennut veteen enempää (liuos tuli kylläiseksi). Tämän jälkeen kiinnitimme lumihiutaleen syömäpuikkoon ja laitoimme sen avulla lumihiutaleen roikkumaan vesisuolaliuokseen.


Sitten pitikin odottaa maltillisesti, että kiteytyminen alkaa näkymään... Veden haihtuminen tapahtui hyvin hitaasti, mutta lapset seurasivat mukin tapahtumia innokkaasti. Muutamien viikkojen jälkeen mukin pohjalla oli edelleen vettä, mutta kiteytymistä oli näkyvissä jo todella paljon.


Koska mukin pohjalla oli vielä pitkään vettä, lapset saivat tutkia eroa veden alla olevien kiteiden sekä veden yläpuolella olevien kiteiden välillä. Kiteiden alta paljastui myös, miten piipunrassin metalliosa pikku hiljaa ruostui suolaisessa vedessä.


Pidimme lumihiutaletta edelleen mukissaan ja muutamien viikkojen jälkeen mukin pohjallekin oli muodostunut hyvin selkeitä kiteitä. 


Vaikka projekti kesti monta viikkoa, oli se silti mielenkiintoinen tehdä lasten kanssa. Projekti jaksoi myös kiinnostaa lapsia kiteiden kehittymisen tutkimiseen pitkälläkin aikavälillä sekä niiden muodon tarkkailuun.