tiistai 30. toukokuuta 2023

Kesäjäätelötyö ja kesäjäätelökortit

Teimme oppilaiden kanssa kesäjäätelöt, joissa tuotiin värein esille kolme parasta asiaa kesässä. Jokaisen oppilaan piti ensiksi miettiä kolme asiaa, jotka ovat omasta mielestä parasta kesässä ja kirjoittaa ne pienelle paperille. Tämän jälkeen jokaiselle asialle piti miettiä väri, joka kyseisestä asiasta tulee mieleen.

Mietittyjen värien avulla jokainen oppilas teki itselleen kesäjäätelön. Tarkemman ohjeen jäätelön tekemiseen sekä siihen liittyvät kaavat löydät Askartelijan idealaari -blogin puolelta Kesäjäätelö-postauksesta.

Työn taakse oppilaat kirjoittivat vielä jokaisen jäätelöpallon edustaman asian ja vohvelin kohdalle tekstin kolme parasta asiaa kesässä. Lisäsimme taakse vielä päiväyksen, jotta joskus myöhemmin työtä katsoessa muistaa, milloin nämä asiat olivat parasta kesässä. Tämän osan työstä olisi voinut hyvin tehdä myös tietokoneella ja kirjoittaa kirjoitelman muotoon. Valmiin kirjoitelman olisi voinut tulostaa ja liimata kesäjäätelötyön taakse.

Tein samalla idealla oppilaille kortit, jotka annan heille todistuksien kanssa lauantaina. Tein kortteihin kuitenkin vain yhden jäätelöpallon, jotta kortista tuli järkevän kokoinen eikä työtä ollut liian paljon.


Ihanaa ja rentouttavaa jäätelökesää kaikille! Palataan taas elokuussa blogin pariin!

maanantai 8. toukokuuta 2023

Kymmenjärjestelmäalusta ykkösille, kymmenille, sadoille ja tuhansille

Syksyllä tein oppilailleni kymmenjärjestelmän harjoittelemiseen alustat, jossa oli mukana ykköset ja kymmenet. Niiden avulla päästiin harjoittelemaan konkreettisesti lukujen muodostamista niin kymmenjärjestelmävälineillä kuin numerokorteilla sekä laskujen laskemista välineiden avulla. Nyt keväällä oli aiheellista kasvattaa alustoja ulottumaan satoihin ja tuhansiin.

Uusien A3-kokoiselle paperille tulostettujen alustojen kanssa pääsimme harjoittelemaan ensin lukujen muodostamista numerokorttien sekä ykköskuutioden, kymppisauvojen ja satalaattojen kanssa.

Tein tästäkin alustasta kaksi eri versiota ja tulostin ne A3-kokoiselle paperille kaksipuolisena. Näin alustan toisella puolella oli katkoviivallinen versio ja toisella puolella ilman katkoviivaa oleva versio. Katkoviivallista puolta voi käyttää esimerkiksi yhteenlaskun havainnollistamiseen.

Tulostin saman alustan myös puolikkaalle A4-kokoiselle paperille, sillä näin työkaverini pelaavan oppilaidensa kanssa luvunmuodostuspeliä numerokorteilla. Laminoitu alusta kävi kivasti pelin pohjaksi. Peliin tarvittiin lisäksi numerokortit, joista ensin nostettiin parin kanssa kolme korttia.


Korttien nostamisen jälkeen ne piti järjestää alustalle niin, että niistä muodostui luku, joka oli mahdollisimman lähellä viittäsataa. Samaa peliä voisi pelata niin, että korteista muodostetaan mahdollisimman suuri luku.


Tein myös alustan, jossa on mukana tuhannet ja tulostin senkin A3-kokoiselle paperille kaksipuolisena. Katkoviivallisen puolen kanssa oli mukava katsoa, mitä tapahtuu, kun lukuun 999 lisätään yksi.


Katkoviivattoman puolen kanssa voi harjoitella hahmottamaan esimerkiksi yli tuhannen meneviä lukuja.


Tekemäni kymmenjärjestelmäalustat satoihin saakka voit tulostaa tästä ja tuhansiin saakka tästä.