maanantai 8. toukokuuta 2023

Kymmenjärjestelmäalusta ykkösille, kymmenille, sadoille ja tuhansille

Syksyllä tein oppilailleni kymmenjärjestelmän harjoittelemiseen alustat, jossa oli mukana ykköset ja kymmenet. Niiden avulla päästiin harjoittelemaan konkreettisesti lukujen muodostamista niin kymmenjärjestelmävälineillä kuin numerokorteilla sekä laskujen laskemista välineiden avulla. Nyt keväällä oli aiheellista kasvattaa alustoja ulottumaan satoihin ja tuhansiin.

Uusien A3-kokoiselle paperille tulostettujen alustojen kanssa pääsimme harjoittelemaan ensin lukujen muodostamista numerokorttien sekä ykköskuutioden, kymppisauvojen ja satalaattojen kanssa.

Tein tästäkin alustasta kaksi eri versiota ja tulostin ne A3-kokoiselle paperille kaksipuolisena. Näin alustan toisella puolella oli katkoviivallinen versio ja toisella puolella ilman katkoviivaa oleva versio. Katkoviivallista puolta voi käyttää esimerkiksi yhteenlaskun havainnollistamiseen.

Tulostin saman alustan myös puolikkaalle A4-kokoiselle paperille, sillä näin työkaverini pelaavan oppilaidensa kanssa luvunmuodostuspeliä numerokorteilla. Laminoitu alusta kävi kivasti pelin pohjaksi. Peliin tarvittiin lisäksi numerokortit, joista ensin nostettiin parin kanssa kolme korttia.


Korttien nostamisen jälkeen ne piti järjestää alustalle niin, että niistä muodostui luku, joka oli mahdollisimman lähellä viittäsataa. Samaa peliä voisi pelata niin, että korteista muodostetaan mahdollisimman suuri luku.


Tein myös alustan, jossa on mukana tuhannet ja tulostin senkin A3-kokoiselle paperille kaksipuolisena. Katkoviivallisen puolen kanssa oli mukava katsoa, mitä tapahtuu, kun lukuun 999 lisätään yksi.


Katkoviivattoman puolen kanssa voi harjoitella hahmottamaan esimerkiksi yli tuhannen meneviä lukuja.


Tekemäni kymmenjärjestelmäalustat satoihin saakka voit tulostaa tästä ja tuhansiin saakka tästä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti