perjantai 29. maaliskuuta 2019

Porkkanarasiat ja korkkikirjaimet

Löysin kaupasta hauskoja porkkanakoristeita, joiden sisälle saa laitettua tavaraa säilöön. Nämä sopivat ihanasti esimerkiksi pääsiäisteemaiseen äidinkielen oppituokioon. Porkkanoiden sisälle voi laittaa kirjaimia niin, että kirjaimista muodostuu tietty sana. Sanan voi yrittää ratkaista ilman kuvallista vihjettä tai porkkanan sisälle voi laittaa lisäksi kuvan mukaan. 


Sanan ratkaisemisen jälkeen sen voi vielä tavuttaa jäätelötikun avulla. Lopuksi vihkoon voisi kirjoittaa ratkaistun sanan tai siihen liittyvän lauseen.


Tyttäreni on innokas kirjoittamaan sanoja ja laitoinkin hänelle tuttuja sanoja ilman kuvavihjeitä porkkanoiden sisään. Hänestä korkkikirjainten kanssa on aina hauska leikkiä.


tiistai 19. maaliskuuta 2019

Kuva-alustat äidinkieleen

Olen tehnyt nämä kuva-alustat kauan aikaa sitten itsenäiseksi lisätyöksi äidinkieleen ja olen käyttänyt niitä myös tukiopetuksessa monella eri tavalla. Alustoja varten olen leikannut lehdistä erilaisia selkeitä värikuvia tavaroista ja liimannut ne värilliselle paperille. Osa kuvista on etsitty niin, että niissä oleva tavara on yhdyssana. Liimaamisen jälkeen olen laminoinut alustat, jotta ne kestävät paremmin käyttöä. 


Olen kirjoittanut jokaisen kuvan tavuttaen sanaksi, tulostanut alustan kanssa saman väriselle paperille ja leikannut ne. Sanojen kanssa alustat ovat yksinkertaiset harjoitukset lukemiseen ja luetun ymmärtämiseen, kun sana pitää ensin lukea ääneen ja laittaa sitten oikean kuvan päälle. 

Kirjoittamista harjoiteltaessa oppilaat voivat kirjoittaa lukemansa sanan joko ulkomuistista tai jäljentämällä vihkoon. Alustojen sanoista voi myös etsiä esimerkiksi kaksoiskonsonantillisia sanoja tai yhdyssanoja ja kirjoittaa vain nämä tietyt sanat vihkoon. 


Olen kirjoittanut jokaisen alustan kuviin liittyvän pienen virkkeen, tulostanut ne alustan kanssa saman väriselle paperille ja leikannut. Näin tehtävää voi käyttää jo hieman etevämpien lukijoiden kanssa. Tällöin ensin luetaan virke, laitetaan se oikean kuvan päälle ja kirjoitetaan lopuksi vielä vihkoon. 

Kirjoittamista harjoiteltaessa tehtävän voi myös tehdä niin, että käytetään sanalappuja, joille etsitään oikea kuva ja lopuksi keksitään itse virke, jossa kyseistä sanaa käytetään. Tai voi lähteä keksimään muutaman valitsemansa sanan avulla pienen tarinan ja kirjoittaa sen vihkoon.

torstai 14. maaliskuuta 2019

Aurinko, Maa ja Kuu

Tyttäreni sai joululahjaksi Avaruuden ihmeet -nimisen kirjan, jota hän on tutkinut ja pyytänyt lukemaan uudestaan ja uudestaan. Kirja on mielestäni suunnattu juuri hänen ikäisille lapsille, mutta voisi varmasti kiinnostaa vielä alkuopetuksenkin oppilaita. Se on kuvitettu mielestäni hieman liiaksi mielikuvituksellisilla elementeillä, mutta sisältää silti hyvin tietoa planeetoista ja avaruudesta.

Jatkoimme avaruusteemaa tutkimalla tarkemmin Aurinkoa, Maata ja Kuuta. Kirjassa kerrottiin, että Maa kiertää Aurinkoa ja Kuu kiertää Maata. Lähdimmekin tekemään askartelua, joka havainnollistaisi asiaa hieman kirjaa paremmin. 

Piirsin kolme erikokoista ympyrää, jotka tyttäreni ensin väritti ja sitten leikkasi. Värittämiseen katsoimme mallia vielä netistä löytyvistä kuvista Auringosta, Maasta ja Kuusta. Leikkasin lisäksi kaksi paperisuikaletta, joista pienempi liimattiin Kuun taakse. Tämän jälkeen laitoimme päällekkäin maapallon, Kuun paperisuikaleen ja isomman paperisuikaleen. Painoin niihin terävillä saksilla reiän ja tyttäreni kiinnitti ne haaraniitillä yhteen. Sitten tein vielä Aurinkoon ja isomman paperisuikaleen toiseen päähän reiät ja tyttäreni laittoi ne haaraniitillä kiinni. 



Oli hauska nähdä, miten tyttäreni riensi innoissaan kertomaan isälleen, kuinka Maa kiertää Aurinkoa ja sitten vielä Kuu kiertää Maata samalla näyttäen konkreettisesti asian oman askartelunsa avulla. Tästä saisi oppilaiden kanssa tehtyä monta hyvää opetustuokiota, syvennettyä hakemalla asiasta lisää tietoa ja jatkettua seuraavaksi vaikka planeettojen tutkimiseen.