lauantai 8. toukokuuta 2021

Kymppisauvatehtäviä

Ostin etäkoulua varten eskarilaiselleni kymppisauvoja, joiden avulla olemme hänen kanssaan harjoitelleet erilaisien laskujen laskemista. Pienempikin oppija on innostunut niiden käyttämisestä, varsinkin rakentelemisesta niiden kanssa. Koska molemmat tykkäävät tehdä tehtäviä kymppisauvojen kanssa, tein heille muutaman tehtävämonisteen, joita voi käyttää myös oppilaiden kanssa luokassa.

Ensimmäiset monisteet ovat erilaisia sarjoja, joita pitää jatkaa vihjeen mukaan. Ne voi ensin värittää monisteeseen ja sen jälkeen rakentaa. Ajattelin itse laminoida mallialustat luokkakäyttöä varten, jolloin kymppisauvat voi rakentaa suoraan sauvoiksi.


Seuraavat monisteet tein kymppiparien harjoittelemista varten. Jokainen malli on kymppipari, joka on tarkoitus ensin rakentaa mallin mukaan. Tämän jälkeen sen voi piirtää omaan ruutuvihkoon ja kirjoittaa sen viereen sopiva lasku.


Jatkoimme kymppiparitehtävää eskarilaisen kanssa niin, että hän kirjoitti löytämänsä laskut vihkoon laskupareina ja piirsi pienet pallot laskujen alle, jotta laskuparien eroavaisuus tuli hänelle vielä näkyviin. Otimme mukaan myös laskut nollan ja kympin kanssa, vaikka niitä monisteen tehtävistä ei löytynyt.

Tein lisäksi avoimet monisteet sarjoitustehtävästä ja kymppiparitehtävästä, joiden avulla samoja tehtäviä voi harjoitella värittämällä itse mallit ja antamalla parin rakentaa kymppisauvat omien mallien mukaan.

Tekemäni kymppisauvamonisteet voit tulostaa seuraavista linkeistä:

Kymppisauvasarjat

Kymppisauvakymppiparit

Avoin kymppisauvasarjat

Avoin kymppisauvakymppiparit


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti