torstai 4. marraskuuta 2021

Liikunnallinen matikkatuokio - lukusuora

Suorittaessani yhtä LUMATIKKA-täydennyskoulutuksen kurssia minun tuli suunnitella oma liikunnallinen matikkatuokio. Suunnittelemani tuokio liittyi lukusuoran hahmottamiseen ja oli helposti järjestettävissä vähäisillä materiaaleilla. Suoritin tuokion kotona ekaluokkalaiseni kanssa, mutta tuokion voi yhtälailla järjestää kokonaisen luokan kanssa. Siksi ajattelin jakaa suunnittelemani liikunnallisen matikkatuokion myös tänne blogiini.

Tuokio oli noin yhden oppitunnin mittainen ja toteutin sen ulkona. Materiaaleina käytin pihaliituja, pupuhiekkamuottia, valkotaulua sekä valkotaulukynää ja pitkää hyppynarua. Tunnin voi yhtä hyvin toteuttaa myös sisätiloissa, jolloin liidun sijaan voi käyttää esimerkiksi maalarinteippiä ja numerokortteja. Valkotaulun ja valkotaulukynän voi korvata esimerkiksi vihkolla ja lyijykynällä. Pupuhiekkamuotin sijaan taas voi käyttää mitä tahansa samankaltaista tavaraa, joka sopii käytettyyn laskutarinaan.

Aloitin tuokion piirtämällä liidulla maahan lukusuoran, johon merkitsin numeroiden paikat pienillä viivoilla. Numeroiden 0, 5 ja 10 viivat piirsin hieman muita isommiksi. Aluksi kysyin oppilaalta, mitä hän ajatteli kirjoitettavan lukusuoran alussa ja lopussa olevien viivojen kohdalle. Vastaukset saatuani piirsin kyseiset numerot pakoilleen. Tämän jälkeen teimme alkulämmittelyn, jossa oppilas hyppi yhdellä jalalla lukusuoran läpi (yhden askelin) sanoen jokaisella hypyllä kyseisen paikan numeron ääneen. Kymppiin päästyään oppilas teki saman takaperin.

Seuraavaksi kysyin oppilaalta, mihin numero viisi merkitään ja oppilaan kerrottua paikan merkitsin numeron siihen. Pyysin oppilasta menemään numeron viisi viivan päälle ja etenemään siitä samalla tavalla yhden välein eteenpäin. Tämän jälkeen vaihtelin oppilaan aloituspaikkaa lukusuoralla ja hänen piti ohjeeni mukaan jatkaa siitä laskemista sekä hyppimistä joko eteenpäin tai taaksepäin.

Antaakseni hyppimiseen pienen tauon, pyysin oppilasta kirjoittamaan lukusuoralle puuttuvat numerot (1,2,3,4,6,7,8 ja 9). 


Tämän jälkeen jatkoimme lukusuoralla hyppimistä kahden, kolmen ja neljän välein käyttäen edelleen erilaisia hyppytekniikoita. Tässä vaiheessa päädyimme myös pidentämään lukusuoraa viiteentoista (tämän jälkeen loppui tila…) asti, jotta hyppimistä voisi jatkaa vähän kymppiä pidemmälle.


Seuraavaksi kävin hakemassa pupuhiekkamuotin ja aloin kertomaan laskutarinaa. Pyysin oppilasta liikuttamaan pupua lukusuoralla kertomani tarinan mukaan. Aloitin ensimmäisen tarinan kertomalla pupun loikkineen kolme loikkaa päästäkseen tieltä metsän reunalle (oppilas vei pupun kolmosen kohdalle) ja tämän jälkeen pupu loikki vielä kolme loikkaa päästäkseen kotikoloonsa (oppilas laittoi pupun loikkaamaan kolme loikkaa eteenpäin). Lopuksi kysyin oppilaalta, kuinka monta loikkaa pupun piti tehdä yhteensä, että hän pääsi kotiin. 

Pyysin seuraavaksi oppilasta tekemään tästä laskulausekkeen ja vastauksen valkotaululle. Teimme samankaltaisia tehtäviä vielä muutamia ottaen mukaan myös tehtäviä, joissa muodostui vähennyslaskuja. Lopuksi pyysin oppilasta kertomaan omia laskutarinoita minulle ja vastavuoroisesti minä tein niistä valkotaululle laskulausekkeen ja vastauksen tai liikutin pupua lukusuoralla.

Lopetimme liikunnallisen matikkatuokion hyppäämällä hyppynarua. Ohjeeksi hyppimiseen annoin, että oppilaan piti hyppiessään laskea hypyt ja poistua hypättyään kymmenen hyppyä. Tämän jälkeen pyysin häntä tekemään seuraavaksi niin, että lähtisikin laskemaan kymmenestä alaspäin hyppiessään hyppyjään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti