Matikan lukujonoja voi harjoitella pienten oppilaiden kanssa monella eri tavalla ja oppilaat voivat tehdä myös itse harjoitusmateriaaleja. Kahden hypyillä laskemisen harjoittelussa voi käyttää apuna vaikka sukkapareja, jotka on helppo askarrella tai tehdä tietokoneella.
Itse koitin tehdä matikkasukkani Paint-ohjelmalla ja se osoittautuikin haastavammaksi kuin muistelin. Hiirellä piirtäminen oli varsin haparoivaa mutta toisaalta hauskaa ja jäljestä tuli hieman hassun lapsenomaista. Värittäminen taas oli mukavan helppoa. Ja kun yksi sukka oli valmis, sen pystyi kopioimaan viereen toiseksi sukaksi. Sitten vain printtaus ja leikkaamaan. Printtaamisen jälkeen oli helppo vaihtaa sukkien värejä ja tulostaa tarpeellinen määrä matikkasukkia omaan varastoon.
Tulostin matikkasukistani viidet erilaiset versiot, joten niiden kanssa pääsee harjoittelemaan vain kymmeneen saakka laskemista. Lisäämällä mukaan lasten tekemät sukat pääsee laskemista jatkamaan pidemmälle.
Matikkasukat voisi hyvin ottaa pistetyöskentelyyn mukaan, jolloin ensiksi olisi löydettävä jokaiselle sukalle pari ja laitettava ne pareittain pöydälle. Sitten voisi lähteä miettimään, miten numerokorteilla voi merkitä kahden sukan hyppäykset. Sukkien loputtua voisi lukujonoa jatkaa pelkillä numerokorteilla tai tehdä vihkoon piirrokset sukista ja kirjoittaa niiden alle numerot. Näin tekemistä riittäisi pidemmäksikin aikaa.
Omenanumerokortit olen laminoinut Heureka! Kortteja ja pelejä -materiaalista. Kyseinen materiaali löytyy ELLI:n sivuilta ja sisältää omenanumerokorttien lisäksi paljon muutakin hyvää matikkamateriaalia.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti