perjantai 15. lokakuuta 2021

Halloweenin ruutuväritystehtävä

Tein tulevaa Suomi-koulutuntiani varten oppilaille halloweeniin liittyvän kotitehtävän. Kirjoitin heille ohjeen ruutuväritystehtävään, jonka jokainen tekee joko valmiseen sataruudukkoon tai ruutupaperille. Tehtävässä väritetään sataruudukon ruudut kirjoitettujen ohjeiden mukaan, jolloin väritettyjen ruutujen avulla muodostuu yksinkertainen kuva.

Kirjoitin tehtävän ohjeet omalle sivulle, jota ei ole pakollista tulostaa, vaan sen voi pitää näkyvillä tietokoneella. Toiselta sivulta löytyy sataruudukko ilman numeroita ja ensimmäisenä tehtävänä voikin olla kirjoittaa siihen numerot. Sataruudukosta löytyy lopuksi myös numerollinen versio, jos sen hahmottaminen on vielä joillekin oppilaille hankalaa. Tehtävää varten ei ole pakko tulostaa valmista sataruudukkoa, vaan sen voi hyvin tehdä sopivalle ruutupaperille. Tällöin on kuitenkin parasta piirtää ruutupaperille ensin sataruudukon rajat, jotta tehtävän hahmottaminen helpottuu.

Tehtävää voi halutessaan jatkaa niin, että oppilaat saavat rakentaa valmiin kuvan Legojen avulla niin kuin pääsiäisen ruutuväritystehtävässäni neuvoin oppilaille. Jos luokasta löytyy Hama-helmiä ja tarpeeksi aikaa, voisi valmiin kuvan tehdä myös niistä vaikka pienissä ryhmissä. 

Tekemäni ruutuväritystehtävän voit tulostaa käyttöösi tästä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti