maanantai 16. maaliskuuta 2020

Noppatarina

Koitan miettiä tulevan sunnuntain Suomi-koulutuntia, jonka joudumme pitämään etänä tämänhetkisen maailmantilanteen takia. Lähdin miettimään, millaisia etätehtäviä voisimme tehdä joko tuntien aikana yhdessä tai jälkeenpäin itsenäisenä työskentelynä. Netistä löytyy onneksi paljon kivoja tehtäviä suomenkielisenä, mutta tällä kertaa halusin koittaa noppatarinan tekemistä oppilaiden kanssa. Olen nähnyt noppatarinamonisteita enimmäkseen englanninkielisinä ja päätinkin lähteä tekemään Wordilla oman suomenkielisen versioni monisteesta.

Noppatarinaa voi hyvin tehdä yksin tai miettiä porukalla, kunhan jokainen saa heittää noppaa tai päättää jotain tärkeää tarinaa varten. Välineiksi tarvitaan moniste, noppa, kynä ja paperia. Ja miksei tarinaa voisi kirjoittaa suoraan tietokoneellakin, vaikka niin että opettaja kirjoittaa oppilaiden keksiessä tarinan kulkua. Mikä tahansa tapa omalle luokalle parhaiten sopiikin koulussa tai etänä, saa tällä tavalla tarinan kirjoittamisesta ainakin hauskaa.


Tein myös tyhjän taulukon sillä ajatuksella, että noppatarinan ensimmäinen tehtävä olisikin keksiä itse tai ryhmässä taulukkoon päähenkilöt, tapahtumapaikat ja juonet. Tämän jälkeen kirjoittamaan pääsisi omista tai yhteisistä ideoista ja se olisi varmasti motivoivaa.


Tekemäni noppatarinamonisteet saat käyttöösi tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti